Televisiosarja Valtakunta teki Lars von Trieristä ohjaajatähden kotimaassaan Tanskassa. Vuosina 1994 ja 1997 sarjaa tehtiin kaksi suosittua kautta, jotka nähtiin Suomessakin. Tapahtumat sijoittuvat Kööpenhaminan suurimpaan sairaalaan, Rigshospitaletiin eli Rigetiin, “Valtakuntaan”.
Sairaalasarjoja parodioiva ja hieman Twin Peaksin tapaan yliluonnollinen tarina oli tarkoitus kertoa loppuun kolmannella kaudella. Se jäi tekemättä. Tärkeintä roolia, ruotsalaista ylilääkäriä esittänyt Ernst-Hugo Järegård kuoli 1998.
Von Trieristä puolestaan tuli yksi Euroopan tunnetuimmista elokuvantekijöistä, jonka uran keskeisiä teoksia ovat olleet Dancer in the Dark (2000), Dogville (2003) ja Melancholia (2011).
Nyt von Trier on palannut Valtakuntaan. Kolmas kausi sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla. Järegårdin esittämän Stig-Helmerin poikaa näyttelee Mikael Persbrandt.
– Minulla oli vaikea elämänvaihe. Monet elokuvahankkeeni eivät ottaneet tulta alleen. Tämä hanke oli helpoin käynnistää, von Trier kertoi etäyhteydellä Venetsian lehdistötilaisuuteensa.
Ohjaaja-käsikirjoittaja itse ei päässyt paikalle. Hänellä diagnosoitiin taannoin Parkinsonin tauti. Asia kerrottiin julkisuuteen elokuussa. Von Trier kuitenkin vakuutteli sarjan tekemisen olleen mitä mieluisin kokemus.
– Kirjoittaminen oli ratkiriemukasta. Toivon tunteen välittyvän, von Trier kertoi.
Uusi kausi nähdään Suomessa ensin Elisa Viihde Viaplay-palvelussa myöhemmin tänä syksynä.
Tanska vastaan Ruotsi
Valtakunnan kolmas kausi alkaa itsetietoisesti. Eräs uusista henkilöhahmoista katsoo nykyhetkessä vanhaa Valtakunnan jaksoa ja toteaa sen olevan melkoista soopaa.
Vanhojen jaksojen tapahtumat ovat tarinassa sekä faktaa että fiktiota. Yhteiskunnallinen satiiri on etualalla selkeämmin kuin alkuperäisessä Valtakunnassa. Von Trierin tapauksessa se tarkoittaa asetelmaa, jossa ruotsalaisen ylilääkärin ylväät ja sosiaalisesti vastuulliset puheet ovat entistä rajummassa ristiriidassa hänen oman toimintansa kanssa.
Persbrandtin esittämä Helmer Junior halveksuu tanskalaisia aivan kuin isänsä. Vinoilu arroganteille ruotsalaisille ja hieman yksinkertaisille tanskalaisille on taas niin yliampuvaa, että se on riemastuttavaa. Von Trier tuntuisi tekevän sarjassa julmaa pilaa myös omasta alkoholismistaan.
– Olen ollut Mikaelin ystävä jo vuosia. Hän auttoi minua, kun olin syvässä paskassa ja join paljon, von Trier kertoi.
– Hän on kokenut saman. Hän auttoi, me ystävystyimme. Toisella kaudella Stellan Skarsgård vieraili näyttelemässä ruotsalaista juristia, ja nyt hieman vastaavassa roolissa nähdään hänen poikansa Alexander Skarsgård. Kansainvälisinä tähtinä vierailevat myös aiemmilta kausilta tuttu Udo Kier sekä Willem Dafoe, joka näyttelee Saatanaa.
Tärkeä paikka kööpenhaminalaisille
Persbrandt ei lopulta itse päässyt Venetsiaan. Lehdistötilaisuudessa oli läsnä muita uuden kauden näyttelijöitä, joista keskeisin rooli on Bodil Jörgensenillä. Hänen roolinsa on hieman samanlainen kuin alkuperäisen sarjan rouva Drussella, jota näytteli aikoinaan Kirsten Rolffes.
– Valtakunta-sairaala on hieno paikka. Synnytin siellä, me kuolemme siellä, Jörgensen sanoi.
– Se on henkien paikka.
Hänen esittämänsä Karen on samanniminen kuin hahmo, jota Jörgensen näytteli von Trierin elokuvassa Idiootit vuonna 2000. Hahmo on sama, näyttelijä vakuutti.
– Näyttelijälle on upea tilaisuus palauttaa eloon asioita näin monen vuoden jälkeen, Jörgensen pohti.
– Ja vielä Larsin kanssa. Ei tällaisia kokemuksia ole uralla usein.