Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iron Sky -ohjaaja teki jatkoa menestyksekkäälle kauhuelokuvasarjalle

Iron Sky -elokuvien ohjaaja Timo Vuorensola luuli koronan alkaessa, että nyt kaikki työt loppuvat. Toisin kävi.

Vuorensolan ohjaama, Englannissa ja Yhdysvaltojen Louisianassa kuvattu Jeepers Creepers Reborn sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa ja Saksassa viime viikolla. Tällä viikolla se pääsee Britanniassa valkokankaille. Kauhuelokuva on uusi tulkinta vuoden 2001 Hollywood-elokuvan Jeepers Creepers aiheista, niin kutsuttu reboot.

Vielä tänä vuonna on valmistumassa toinenkin Vuorensolan ohjaama elokuva. Alkukeväästä Lontoon lähellä kuvattu 97 Minutes on pääosin lentokoneessa tapahtuva trilleri, jonka pääosia esittävät Alec Baldwin ja Jonathan Rhys Meyers.

– Tässä on ollut todella kiirettä pari vuotta alkaen siitä, kun Jeepers Creepers varmistui, Vuorensola kertoo.

Hän on iloinen tilanteesta, jossa voi asua Helsingissä, mutta työskentelee ensisijaisesti ulkomailla.

– Iron Sky -elokuvien aikaan kuvittelin, että julkisuudessa pitää olla jatkuvasti, koska se auttaa elokuvia menestymään. Mutta julkisuudessa on aika suuret haittapuolensa.

Sekään ei haittaa, että uudet elokuvat eivät näillä näkymin ole saamassa Suomessa valkokangaslevitystä. Jeepers Creepers Rebornilla on jo jakelija, joka tuo sen jossain vaiheessa suoratoistopalveluihin.

Seuraavat kuvaukset ehkä Kazakstanissa

Vuorensola ehti välillä jo vaihtaa mainostoimistoon päivätöihin. Erittäin kallis Iron Sky 2 tuli elokuvateattereihin alkuvuodesta 2019. Se ei menestynyt.

– Tuntui, että ehkä elokuva-ala oli tässä. Kaikkeni annoin, mutta lopputulos tai ainakaan lopputulema ei ollut sitä, mitä toivoin, Vuorensola sanoo nyt.

– Aloitin mainostoimistossa suurella innolla: tehtäisiin vuosia kestävien leffahankkeiden sijaan pieniä lyhyitä juttuja, pääsisi suunnittelemaan ja toteuttamaan.

Pian ohjaaja kuitenkin huomasi, ettei mainosala ollut häntä varten. Toisaalta elokuvahankkeet suomalaisyhtiöiden kanssa eivät edenneet ja Iron Sky Universe -yhtiö meni konkurssiin. Ensimmäisen koronavuoden kesällä 2020 alkoi kuitenkin tapahtua. Nyt kolmaskin kansainvälinen elokuva on tekeillä.

Vuorensola kävi alkusyksystä etsimässä kuvauspaikkoja Kazakstanissa. Kyseessä on tieteiselokuva, mutta hyvin erilainen kuin Iron Skyt, Vuorensola kertoo.

Projektissa on kaksi tuottajaa, amerikkalainen taho sekä Splendid Film -yhtiö, joka toimi Iron Sky -elokuvien levittäjänä Saksassa. Ensimmäinen Iron Sky sai Saksassa noin puoli miljoonaa katsojaa.

– Iron Sky on Saksassa vielä aika kova juttu. Ehkä se oli osasyy, miksi Splendid Film otti yhteyttä ja kysyi saatavuuttani.

Kauhu piristää

Jeepers Creepers Reborn on hirviökauhua. Lajityyppi on Vuorensolalle ensirakkaus. Hän kertoo katsoneensa Christopher Leen Hammer-kauhuelokuvia jo 7-vuotiaana, kun pojat saivat niitä vhs-nauhoituksina käsiinsä.

– Olen ennen kaikkea 1980- ja 1990-lukujen kauhun fani, ohjaaja sanoo.

– Jeepers Creepersissä pääsi scifistä ulos, tekemään toisenlaista maailmaa. Oli mukavaa tehdä elokuvaa, jossa oli esimerkiksi aivan erilaiset erikoistehosteet kuin tieteistarinassa.

Miellyttävää oli myös saapuminen valmiiseen pöytään elokuvan tekoon.

– Iron Sky oli hyvin henkilökohtainen juttu, jossa vahtasin jokaista asiaa tarkkaan. Jeepers Creepersissä tuottajat olivat valmistelleet paketin, ja sain mennä toteuttamaan sitä.

Suomalaisia tekijöitä ei ole Vuorensolan uusissa hankkeissa ollut mukana. Kumpaankin elokuvaan hän yritti saada mukaan Mika Orasmaata, joka kuvasi myös Iron Skyt. Aikataulut eivät kuitenkaan sopineet yhteen.

Vuorensola haluaisi tehdä myös elokuvan Suomessa, sellaisen, joka sijoittuisi todelliseen maailmaan.

– Ehkä olen nyt profiloitunut tietynlaisten juttujen tekijäksi. Scifin ja kauhun jälkeen voi olla vaikeaa vakuuttaa rahoittajia, että olen sellaiseen hankkeeseen sopiva ohjaaja.

Kansainvälisellä mittapuulla pienen budjetin teoksia

Jeepers Creepers Rebornin pääosia esittävät Sydney Craven ja Imran Adams. Elokuvan ensimmäiset arvostelut eivät ole olleet kovin mairittelevia.

Budjetiltaan Jeepers Creepers Reborn ja 97 Minutes ovat selkeästi alle kymmenen miljoonan euron elokuvia. Niissä on samoja tuottajatahoja.

Alkuperäisen Jeepers Creepersin ja sen kahden jatko-osan ohjaaja-käsikirjoittaja Victor Salva on saanut rikostuomion muun muassa lapsipornon hallussapidosta. Salvalla ei ole enää mitään tekemistä elokuvasarjan kanssa, ohjaaja Vuorensola sanoo.

– Kysyin asiasta heti, kun hanketta tarjottiin. Otin työn vastaan, kun kuulin, ettei hän ole millään tavalla osallisena.

97 Minutes oli ensimmäinen elokuva, jota Alec Baldwin kuvasi viime vuoden lokakuussa tapahtuneen, kuvaajan hengen vaatineen kuvauspaikkaonnettomuuden jälkeen.

– Olin kiinnitettynä elokuvaan jo ennen ampumisjuttua. Sen tapahduttua ajattelin, että tuotanto perutaan, Vuorensola sanoo.

– Muutaman viikon hiljaiselon jälkeen tuottajat kuitenkin sanoivat, että totta kai tämä tehdään, koska Baldwinkin haluaa. Ei minulla ollut syytä sanoa ei.