Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Saksalaislehti: Turvallisuusviranomaisten mielestä Nord Stream -kaasuputket luultavasti tuhoutuneet käyttökelvottomiksi

Saksan turvallisuusviranomaiset otaksuvat, että Nord Stream -kaasuputket ovat käyttökelvottomia oletetun sabotaasin jäljiltä, kertoo saksalaislehti Tagesspiegel.

Jos putkia ei korjata nopeasti, suolainen merivesi virtaa niiden sisälle ja syövyttää ne, lehti kertoo viitaten hallituspiireistä saamiinsa tietoihin.

Tagesspiegelin mukaan poliisi on tehostanut valvontaa Saksan aluevesillä. Poliisiveneet tarkkailevat entistä tarkemmin kriittisen infrastruktuurin reittejä.

Tanskan puolustusministeri: Kaasuvuodon tutkinnan aloitus voi kestää vielä 1 - 2 viikkoa

Tanskan puolustusministerin Morten Bödskovin mukaan voi kulua vielä viikko tai pari ennen kuin Nord Stream -putkien kaasuvuotoa päästään tutkimaan. Tutkimusten aloitusta hidastaa hänen mukaansa putkissa olevan kaasun ja sen paineen määrä.

Ruotsin rannikkovartioston mukaan kaasuvuoto Itämeren pohjassa kulkevista putkista jatkuu entisellä voimakkuudella. Rannikkovartioston tiedottajan mukaan kaasun pulppuamisessa pinnalle ei ole havaittu sen paremmin voimistumista kuin hiljenemistäkään.

Meren pinnalla poreilevat ympyränmuotoisen alueet ovat suurimmillaan 800 metriä halkaisijaltaan. Tiedottaja Mattias Lindholmin mukaan vesi pulppuilee korkeimmillaan noin 10 metriä varsinaisen merenpinnan yläpuolelle.

Muutoin rannikkovartiosto kuvailee tilannetta alueella vakaaksi. Ruotsalaisviranomaisten mukaan tarvetta uusille turvatoimille vuotoalueella ei tällä hetkellä ole.

Nord Stream AG -yhtiö kertoi aiemmin tiedotteessaan, että Ruotsin ja Tanskan merenkulkuviranomaiset ovat asettaneet viiden merimailin turvavyöhykkeen räjähdyspaikkojen ympärille.

Ruotsin television haastatteleman seismologin Björn Lundin mukaan lähellä vuotopaikkoja maanantaina tapahtuneissa räjähdyksissä käytettiin havaintojen perusteella ehkä noin sataa kiloa TNT:tä vastaavaa räjähdemäärää. Hänen mukaansa kyse on varmuudella räjähdyksistä, ei esimerkiksi maanjäristyksestä. Ruotsin lisäksi räjähdykset rekisteröitiin myös muun muassa Tanskassa.

Suomen Puolustusvoimista ei haluttu keskiviikkona kommentoida tai arvioida STT:lle sabotaasin tekotapaa.

Useat eurooppalaiset johtajat ovat arvioineet Nord Stream -kaasuvuotojen olleen tarkoituksellisesta toiminnasta johtuvia. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) tviittasi keskiviikkoaamuna, että hän on keskustellut tilanteesta Ruotsin ja Tanskan ulkoministereiden kanssa.

Merivartiosto: Suomen talousvyöhykkeellä ei havaintoja kaasuvuodoista

Suomenlahden merivartioston mukaan Suomen talousvyöhykkeen vesillä ei ole valvontalentojen tai meripartioinnin perusteella havaittu vuotoja. Merivartiosto kertoo asiasta Twitterissä.

Ruotsin ja Tanskan talousalueella Itämerellä vuotavat Nord Stream -kaasuputket kulkevat osan matkaa Venäjältä Saksaan myös Suomen talousalueen vesien kautta.

EU: Tapahtunut tärkeää tutkia

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi myöhään tiistai-iltana vuotojen aiheutuneen sabotaasista.

– Minkäänlaista tarkoituksellista häiriötä aktiiviseen eurooppalaiseen energiainfrastruktuuriin ei voida hyväksyä, ja se johtaa voimakkaimpaan mahdolliseen vastaukseen, von der Leyen sanoi Twitter-tilillään julkaistussa viestissä.

Hänen mukaansa nyt on ensiarvoisen tärkeää tutkia tapahtunutta ja saada täysi selvyys sen syistä.

Nord Stream 1 -kaasuputkessa havaittiin tiistaina vuoto kahdessa kohtaa. Yksi vuodoista on Ruotsin talousalueella ja toinen Tanskan talousalueella Bornholmin saaresta koilliseen. Maanantaina Nord Stream 2 -putkessa havaittiin vuoto Tanskan lähellä.

Sveriges Radion mukaan Ruotsin poliisi on tehnyt kaasuvuodoista rikosilmoituksen. Tapahtunutta tutkitaan tällä hetkellä törkeänä tuhotyönä.

Tanskan pääministerin mukaan kyseessä ei ollut onnettomuus

Tanskan pääministeri Mette Frederiksen sanoi aiemmin, että kaasuvuotojen takana on tietoinen toiminta, ei onnettomuus. Frederiksen korosti, että vuodot tapahtuivat kansainvälisillä vesillä, eikä kyse siten ole mistään suorasta sotilaallisesta uhasta Tanskaa vastaan.

Pääministerin mukaan tilanteeseen suhtaudutaan vakavasti, mutta hän ei halunnut arvailla, kuka kaasuvuotojen aiheuttaja on.

Tanskan puolustusministeri Morten Bödskov sanoi puolustusvoimien lisäävän läsnäoloaan Bornholmia ympäröivillä vesillä. Alueelle on lähetetty partioalus ja laivaston fregatti Absalon.

Tanskan puolustusvoimat julkaisi tiistaina ensimmäiset kuvat Nord Streamin kaasuvuodoista. Maan puolustusvoimien mukaan meren pinnalle nousseet kuplat ulottuvat Itämerellä halkaisijaltaan 200–1 000 metrin laajuisille alueille.

"Ruotsi ei ole hyökkäyksen kohteena"

Ruotsin vt. pääministeri Magdalena Andersson arvioi niin ikään, että kaasuvuodoissa on luultavasti kyse sabotaasista.

– Räjähdykset ovat tapahtuneet Ruotsin alueen ulkopuolella, eikä Ruotsi ole hyökkäyksen kohteena, Andersson sanoi tiistai-iltana pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

– Jatkamme tietojen keräämistä, ja meillä on useita tapaamisia ruotsalaisten viranomaisten kanssa. Emme sulje pois mitään skenaarioita, mutta emme spekuloi motiivilla, sanoi puolestaan ulkoministeri Ann Linde.

Linden mukaan turvallisuustilanne Ruotsin lähialueella on juuri nyt arvaamaton, joten hänestä on tärkeää toimia "nopeasti, päättäväisesti ja yhdessä".

Puolustusministeri Peter Hultqvist sanoi, että on tärkeää ottaa tilanne erittäin vakavasti.

Suomen ulkoministeriö kertoi tiistai-iltana Twitterissä Suomen seuraavan tiiviisti tilannetta Itämeren kaasuputkiräjähdysten osalta.

– Olemme läheisessä yhteydessä Tanskan ja Ruotsin viranomaisiin asian selvittämiseksi, tviitissä sanottiin.

Hallituksen kerrottiin keskustelevan asiasta keskiviikon iltakoulun yhteydessä.

Spiegel: CIA varoittanut mahdollisista iskuista

Saksalaislehti Spiegelin tietojen mukaan Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA olisi varoittanut Saksan liittohallitusta kesällä mahdollisista iskuista Nord Stream -kaasuputkiin. Useat asiaa tuntevat ihmiset ovat lehden mukaan varmistaneet tiedon.

Sotilasviranomaisten keskuudessa mahdollisten hyökkäysten uhka on ollut huolena jo ennen kuin Venäjä aloitti hyökkäyksensä Ukrainassa helmikuun lopulla. Sotilasliitto Naton jäsenet ovat toistuvasti nostaneet esille venäläisalusten epäilyttäviä toimia merenalaisen verkoston yllä.

– Maailmanlaajuiset merenalaiset verkostot ovat äärimmäisen tärkeitä paitsi energiantoimituksille myös internetin vakaudelle. Tärkeydestään huolimatta niitä ei ole juurikaan suojattu hyökkäyksiä tai sabotaasia vastaan, sanoo Saksan puolustusvoimien korkea-arvoinen edustaja Spiegelin mukaan.

Turvallisuusviranomaisten mukaan tällaista hyökkäystä voitaisiin odottaa vain valtiolliselta toimijalta. On kuitenkin epäselvää, voisivatko Itä-Euroopassa sotivat Venäjä tai Ukraina olla iskun takana.

Lehden mukaan venäläisjoukkojen on kerrottu olevan kykeneväisiä tällaisen operaation toteuttamiseen. Selkeää poliittista intressiä ei kuitenkaan ole näkösällä, joskin Venäjä voisi syyttää iskusta muita.

Spiegelissä arvioidaan, että vaikka Ukraina voisi olla kiinnostunut Venäjältä tulevien energiatoimitusten katkeamisesta, poliittiset haitat olisivat kuitenkin mittavat. Lisäksi ukrainalaisjoukkojen ei lehden mukaan uskota kykenevän tämänkaltaisiin iskuihin.