Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tätä syöpää ei kannata hoitaa heti

Valtaosa pienen riskin eturauhassyöpää sairastavista pärjää hyvin, vaikka ei saisi hoitoa heti diagnoosin jälkeen, kertoo Duodecimin uutispalvelu. Pikaista hoitoa parempi vaihtoehto on aktiivinen seuranta ja hoitoon meneminen, jos sille tulee tarve.

Tiedot perustuvat mallinnukseen, jossa hyödynnettiin lähes 24 000 ruotsalaisen eturauhassyöpäpotilaan rekisteritietoja. Miehistä 16 000 oli laitettu aktiiviseen seurantaan ja loput niin kutsuttuun passiiviseen seurantaan, jossa potilasta ei tarkkailla säännöllisesti, mutta syöpää hoidetaan, jos sairaus myöhemmin etenee.

Tuloksista ilmeni, että aktiivinen seuranta ei sopinut alle 60-vuotiaana sairastuneille, joiden syöpä luokiteltiin kohtalaisen riskin kasvaimeksi. Heidän riskinsä kuolla eturauhassyöpään olisi ollut pienempi, jos syöpää olisi hoidettu varhain.

Yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa eturauhassyöpä on yleisin, aktiivinen seuranta pienensi riskiä menehtyä syöpään 30 vuoden seurannan aikana, minkä lisäksi miehet elivät merkittävän osan loppuelämästään ilman hoitoja ja niihin usein liittyviä haittoja. Tämä koski vain miehiä, joiden syöpä luokiteltiin pienen riskin kasvaimeksi.

Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä. Siihen yleensä sairastutaan 70-vuotiaana tai vanhempana. Viisi prosenttia potilaista on diagnoosin saadessaan alle 60-vuotiaita. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että aktiivinen seuranta on hyvä ja turvallinen vaihtoehto suurimmalle osalle pienen riskin eturauhassyöpää sairastavista.