Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HS: Rikoksista epäillyn hallitusneuvoksen läheisen käytössä ollut viulu kiinnostaa poliisia

Työ- ja elinkeinoministeriön virastaan pidättämän Olli Soraisen läheisen käytössä ollut viulu on yksi poliisia tutkinnassa kiinnostavista asioista, kertoo Helsingin Sanomat.

Keskusrikospoliisi (KRP) epäilee Soraista törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä ja törkeästä lahjuksen ottamisesta tutkinnassa, jossa thaimaalaisia marjanpoimijoita epäillään joutuneen ihmiskaupan uhreiksi. Sorainen on toiminut vastuullisena virkamiehenä muun muassa marjalain valmistelussa.

KRP ei ole avannut tutkinnan sisältöä, mutta HS:n jutun mukaan 6 000 euron arvoinen viulu on esiintynyt Soraisen ja törkeästä ihmiskaupasta epäillyn marjayrittäjä Jukka Kriston välisessä viestittelyssä Kriston Facebook-seinällä.

Sorainen selittää viestiä HS:n haastattelussa yhteisillä viuluharrastuksilla ja kertoo tehneensä kaksi vuotta sitten Kriston kanssa sopimuksen viulun käytöstä. Hän korostaa käyttöoikeuden olleen vastikkeellinen.

Sorainen on kiistänyt rikosepäilyt. Työ- ja elinkeinoministeriö on pidättänyt Soraisen virastaan rikostutkinnan ajaksi.