Kiinassa on kirjattu koronavirustartuntojen päivittäinen ennätys, kertovat maan terveysviranomaiset. Maassa havaittiin keskiviikkona noin 31 500 paikallista tartuntaa, joista noin 27 500 oli oireettomia.
Luvut ovat pieniä suhteessa Kiinan asukasmäärään, joka on 1,4 miljardia. Kiina kuitenkin noudattaa koronatoimissaan tiukkaa nollapolitiikkaa, eli pienetkin tautimäärät voivat johtaa kokonaisten kaupunkien sulkuihin, matkustusrajoituksiin ja karanteenimääräyksiin.
Torstaina paikallishallinto ilmoitti, että Kiinan keskiosassa Zhengzhoun kaupungissa useilla alueilla alkaa perjantaina viiden päivän koronasulku. Keskusta-alueen asukkaat eivät voi poistua alueelta ilman negatiivista koronatestitulosta ja lupaa paikallisviranomaisilta. Lisäksi asukkaita opastetaan poistumaan kodeistaan vain, jos se on välttämätöntä.
Zhengzhoussa sijaitsee valtava iPhone-puhelimia valmistava, taiwanilaisen Foxconnin omistama tehdas, jossa puhkesi aiemmin tällä viikolla laajoja mielenosoituksia ja väkivaltaisuuksia. Kiinan viranomaiset määräsivät marraskuun alussa satojatuhansia ihmisiä koronasulkuun tehtaan alueella. Työntekijöitä on lukittu viikoiksi tehtaisiin ja yliopistoille.
Yksi työntekijöistä kertoi uutistoimisto AFP:lle kiistan alkaneen, kun työntekijät havaitsivat 30 päivän työrupeamasta luvatun kertapalkkion kutistuneen yllättäen sadasosaan luvatusta. Työntekijä myös kuvaili asuinoloja kaoottisiksi.
Foxconn pyysi tapahtunutta anteeksi torstaina ja sanoi, että virheen taustalla oli tekninen vika. Yhtiö vakuutti, että palkkio maksetaan sovitusti.
Lievennystä vielä odotellaan
Kiinalaiset ovat ajoittain osoittaneet mieltään Kiinan kovaa rajoituspolitiikkaa vastaan. Lisäksi rajoitukset ovat vaikuttaneet maailman toiseksi suurimman talouden tuottavuuteen.
Kiinan aiempi päivittäinen tartuntaennätys oli noin 29 400 tartuntaa päivässä viime huhtikuussa. Tuolloin jättikaupunki Shanghaissa oli koronasulku, ja asukkailla oli hankaluuksia saada hankittua ruokaa ja päästä terveydenhoitoon.
Esimerkiksi Peking, Shanghai, Kanton ja Chongqing ovat kiristäneet koronarajoituksia tapausmäärän kasvaessa. Pääkaupungissa Pekingissä ostoskeskuksiin, hotelleihin ja hallintorakennuksiin haluavilta vaaditaan negatiivinen testitulos korkeintaan 48 tuntia sitten tehdystä testistä. Kaupungissa koulut ovat siirtyneet etäopetukseen.
Eteläisessä Kantonin kaupungissa, josta lähes kolmannes viimeisimmistä tartunnoista on löytynyt, on rakennettu tuhansia väliaikaisia sairaalahuoneita potilaita varten.
Aiemmin tässä kuussa Kiinan hallinto esitteli uusia sääntöjä, jotka vaikuttivat hellittävän nollapolitiikkaa ja lieventävän esimerkiksi karanteenisääntöjä. Uutta strategiaa on testattu Pekingin naapurikaupungissa Shijiazhuangissa, jossa suurin osa lievennyksistä kuitenkin peruttiin tällä viikolla.