Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Jäätävä tihku huonontaa ajokeliä Suomessa – alpakat kuolevat kuivuuteen Perussa

Hengellinen väkivalta osataan tunnistaa aiempaa paremmin

Tiiviistä ja kontrolloivista uskonnollisista yhteisöistä irtaantuminen on mahdollisesti lisääntynyt entisestään viime vuosina, Uskontojen uhrien tuki ry:stä kerrotaan.

Toiminnanjohtaja Joni Valkilan mukaan hengellisestä väkivallasta puhutaan nyt aiempaa enemmän julkisuudessa. Tämän seurauksena entistä useammat ymmärtävät olevansa hengellisen väkivallan uhreja.

Yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ovat johtaneet siihen, että tiukan kontrolloivat tai konservatiiviset yhteisöt tuntuvat aiempaa radikaalimmilta. Monet ovat alkaneet kyseenalaistaa esimerkiksi sellaisia yhteisöjä, jotka pitävät naisia heikossa asemassa tai syrjivät seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä.

Myös internetillä on ollut suuri merkitys tiedon ja tietoisuuden lisääjänä.

Mikkelin Tuppuralassa leviää sankkaa savua – pelastuslaitos pyytää ihmisiä välttämään aluetta

Etelä-Savossa Mikkelissä Tuppuralan alueella leviää runsaasti savua rivitalopalon vuoksi. Etelä-Savon pelastuslaitos pyytää ihmisiä välttämään aluetta, jolla myös liikkuu paljon hälytysajoneuvoja.

Yksi noin 400-neliöisen rivitalon neljästä huoneistosta oli syttynyt palamaan, ja palo on levinnyt koko talon ullakolle ja kattorakenteisiin. Päivystävän palomestarin mukaan toinen paloasunnossa olleista kahdesta ihmisestä loukkaantui palossa lievästi ja kaikki talossa olleet on evakuoitu.

Palomestari kertoo, että alustavan tiedon mukaan palo sai alkunsa ilmalämpöpumpusta. Hän arvelee talon palavan purkukuntoon tai vähintään kärsivän mittavia vaurioita.

Lumisade ja jäätävä tihkusade huonontavat ajokeliä idässä ja kaakossa

Itä- ja Kaakkois-Suomessa on syytä varautua tänään mahdollisesti vaaralliseen ajokeliin.

Ajokeli on lumisateen vuoksi huono Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaan itäosassa aamuyhdeksään saakka, Ilmatieteen laitos varoittaa.

Pohjois- ja Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa ajokeli muuttuu iltapäivästä alkaen huonoksi jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi.

Lähipäivinä Suomeen on luvassa Ilmatieteen laitoksen mukaan edelleen lisää lumisateita.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu vierailee Ukrainassa alueilla, joilla on raportoitu mielivaltaisista teloituksista ja sotarikoksista

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk matkustaa tänään Ukrainaan. Nelipäiväisellä vierailullaan Türk tapaa Ukrainan valtiojohtoa, kansalaisjärjestöjä ja sodan uhrien omaisia.

Türk käy Kiovassa ja sen lähialueilla sekä muun muassa Harkovassa ja Izjumissa. YK:n riippumaton tutkintakomitea on todennut Venäjän joukkojen syyllistyneen muun muassa summittaisiin teloituksiin, kidutukseen ja raiskauksiin näillä alueilla.

Ihmisoikeusvaltuutetun on määrä pitää lehdistötilaisuus matkansa päätteeksi keskiviikkona.

Historiallinen Pyhän Edvardin kruunu muokataan kuningas Charlesille sopivaksi

Britannian kruununjalokivistä tärkein, historiallinen Pyhän Edvardin kruunu on viety muokattavaksi kuningas Charlesia varten, kertoo Buckinghamin palatsi.

1600-luvulta peräisin oleva kultainen ja jalokivin päällystetty kruunu muokataan ensi vuoden toukokuun 6. päivänä vietettäviin kruunajaisiin.

Pyhän Edvardin kruunu on ollut näytteillä osana kruununjalokivien kokoelmaa Lontoon Towerissa, jossa vierailee vuosittain yli miljoona kävijää.

Kruunua käytti edellisen kerran kuningatar Elisabet kruunajaisissaan vuonna 1953. (Lähde: AFP)

Perussa on julistettu poikkeustila kuivuuden vuoksi – alpakat kuolevat ja perunat kuihtuvat

Etelä-Amerikassa Perussa hallitus on julistanut kuivuuden vuoksi poikkeustilan yli sadalle alueelle.

Andien vuoristossa kuivuus on kurittanut alpakkalaumoja ja kuihduttanut perunasatoja.

Eniten ovat kärsineet maan eteläosassa Arequipan ja Punon alueiden maaseutuyhteisöt, jotka ovat maan hallituksen mukaan välittömässä vaarassa vesipulan vuoksi. Alueilla alkuperäiskansat ovat kärsineet kriittisistä sadon ja karjan menetyksistä.

Kansallinen sääpalvelu kuvaili kuivuutta yhdeksi pahimmista kuluneen puolen vuosisadan aikana. (Lähde: AFP)

Tyson Fury jatkaa raskaan sarjan maailmanmestarina – Derek Chisora jäi jalkoihin Lontoossa

Ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan WBC-liiton hallitseva maailmanmestari Tyson Fury on päihittänyt Derek Chisoran kaksikon välisessä ottelussa Lontoossa. Voitollaan Fury pitää kiinni mestaruustittelistään.

Fury hallitsi brittien välistä kohtaamista alusta asti, ja kun Chisoran silmät alkoivat sulkeutua, tuomari päätti ottelun hieman ennen kymmenennen erän päättymistä.

Fury ja Chisora ovat kohdanneet aiemmin kahdesti. Fury voitti 2011 ylivoimaisesti, ja kolme vuotta myöhemmin Chisora luovutti kymmenennessä erässä. (Lähde: AFP)

Kasperi Kapanen teki hattutempun Penguinsin kukistaessa Bluesin – Haulalle ja Armialle otteluistaan syöttöpisteet

Jääkiekon NHL:ssä Pittsburgh Penguins voitti kotikaukalossaan St. Louis Bluesin luvuin 6–2. Ottelun tähtipelaaja oli Pittsburghin Kasperi Kapanen, joka teki yhteensä kolme maalia.

St. Louisin riveissä kentällä nähtiin myös puolustaja Niko Mikkola.

Toisaalla Philadelphia Flyers hävisi kotonaan New Jersey Devilsille luvuin 3–2. Suomalaispelaajista Erik Haula nappasi ottelussa tehopisteen syöttämällä Devilsin kolmannen maalin ottelun kolmannessa erässä. Jack Hughes viimeisteli osuman.

Montreal Canadiensin ja Edmonton Oilersin kohtaamisessa Montrealin Joel Armia kirjattiin toiseksi syöttäjäksi Jevgeni Dadonovin maaliin. Ottelu päättyi Edmontonin voittoon 5–3.

Markkasen Utah Jazz hävisi niukasti Portland Trail Blazersille

Koripallon NBA:ssa Utah Jazz koki niukan tappion Portland Trail Blazersille kotikentällään Salt Lake Cityssä. Ottelu päättyi pistein 116–111.

Ottelun kovin pistemies oli Portlandin Anfernee Simons 45 pisteellä. Hän teki seitsemän kolmen pisteen koria.

Lauri Markkanen ansaitsi joukkueelleen 21 pistettä. Hän onnistui neljässä kolmen pisteen heitossa kuudesta yrityksestään ja kauhoi kuusi levypalloa.