Kuluvan talven tähän mennessä alin lämpötila mitattiin maanantaina aamulla Lapissa Savukosken Tulppiossa. Siellä elohopea laski 33,6 asteeseen, kertoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Nina Karusto.
Aiemmin aamulla Foreca ilmoitti, että Suomessa ylitettiin 30 pakkasasteen raja ensi kertaa tänä talvena.
Useilla muillakin mittausasemilla Lapissa oli pakkasta aamuyöllä tai aamulla yli 30 astetta.
Suomen etelä- ja keskiosiin tänään rantautuva lumimyräkkä tuo mukanaan navakkaa tuulta, joka yltyy Ilmatieteen laitoksen mukaan puuskissa kovaksi. Lumisadealue saapuu etelärannikolle iltapäivällä ja levittäytyy illan aikana sisämaahan.
– Sade alkaa selvemmin kolmen ja neljän aikaan iltapäivällä ja voimistuu pikkuhiljaa. Voimakkaimmillaan sade on varmaan noin iltakuudesta eteenpäin, Karusto arvioi.
Suomen kaikilla maa- ja merialueilla on voimassa tänään säävaroituksia lukuun ottamatta Kainuuta ja Pohjois-Pohjanmaata.
Pakkasvaroitus purevasta pakkasesta on annettu maan etelä- ja keskiosaan sekä Lappiin.
Lumi kinostuu maanteillä
Ajokeli muuttuu maan eteläosassa erittäin huonoksi lumituiskun takia iltapäivän aikana. Voimakas tuuli pöllyttää lunta, mikä vaikeuttaa näkyvyyttä ja kinostaa lunta teille.
Ennusteiden mukaan tämän päivän aikana etelässä ja idässä sataa yhteensä 10–18 senttiä uutta lunta, kertoo Foreca nettisivullaan.
Ennustetun kovan lumisateen takia pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteessä vuorovälejä harvennetaan tänään iltapäivästä alkaen. Fintrafficin rataliikennekeskuksen mukaan pääkaupunkiseudulla alkavat K- ja A-junat kulkea 20 minuutin välein kello 14.40 alkaen.
Fintraffic tiedotti maanantaina iltapäivällä, että pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteen supistaminen jatkuu koko tiistain. Kotkan ja Kouvolan väliset O-junavuorot korvataan linja-autoilla tiistaina iltapäiväkahteen saakka.
Kauko- ja tavaraliikennettä ei aiota Fintrafficin mukaan vähentää. VR:n viestinnästä kerrotaan STT:lle, että mahdollisista muutoksista ilmoitetaan liikennetiedotteilla.
Finavia tiedotti puolenpäivän jälkeen, että lentoliikenteessä Helsinki-Vantaan matkustajien on syytä varautua myöhästymisiin sekä siihen, että lentoja voidaan ohjata laskeutumaan varakentille. Finavia niin ikään kehotti matkustajia saapumaan lentoasemalle hyvissä ajoin.
Ennusteen mukaan lunta voi sataa Helsinki-Vantaalle niin paljon, että kolmesta kiitotiestä saadaan ajoittain pidettyä auki vain yksi.
Helpotusta tiistaiaamuna
Sääennusteen mukaan myräkkä alkaa laantua tiistaiaamun aikana. Etelässä lumisade on tiistaina kuuroluontoista, mutta paikoitellen lunta voi tulla reippaamminkin. Päivystävä meteorologi kuitenkin kertoo, ettei ajokeli välttämättä parane, vaikka lumisade hellittäisi.
– Vaikka pahimmat sateet olisivatkin ohi, niin lumi on edelleen sellaista kevyttä, mikä liikenteessä edelleen pölisee, Karusto sanoo.
Tuuli- ja aallokkovaroituksia on annettu Suomenlahdelle, Itämerelle, Ahvenanmerelle sekä Selkämerelle. Koillismyrsky voimistuu keskipäivästä alkaen 22 metriin sekunnissa.