Maailmanpankki ilmoitti torstaina kahden miljardin dollarin (noin 1,9 miljardin euron) tukipaketista Ukrainan yksityiselle sektorille. Tuki on tarkoitettu auttamaan Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamien tuhojen korjaamisessa ja jälleenrakennuksessa.
Kansainvälisen rahoitusyhtiön IFC:n paketti on lisäys Maailmanpankin aiemmin ilmoitettuun tukeen.
Venäjän hyökkäys on vahingoittanut Ukrainan infrastruktuuria ja haitannut liiketoimintaa. IFC:n mukaan ennen sotaa yksityisen sektorin osuus Ukrainan bruttokansantuotteesta oli 70 prosenttia.
IFC kertoo Ukrainan kansallispankin arvioineen, että yli puolet yrityksistä toimii vajaalla kapasiteetilla. IFC:n mukaan monet yritykset tarjoavat edelleen työpaikkoja sekä välttämättömyystarvikkeita ja tarpeellisia palveluita mutta tarvitsevat rahoitusta toimintansa jatkamiseen.
IFC:n uuden ohjelman on tarkoitus taata välttämättömien tarvikkeiden ja palveluiden saatavuus sodan aikana ja jälleenrakennuksen alkuvaiheessa. Hätätukea luvataan maatalouteen ja ulkomaankaupan rahoitukseen, kuten polttoaineen maahantuontiin.
Paketin toinen miljardi tulee IFC:ltä, ja muu rahoitus riippuu lahjoittajien takuista.