Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sairaanhoitaja Joonas, 29, otti lopputilin kesken "saatanallisen" päivystyskaaoksen Helsingissä – "Ihmisiä tulee ovista ja ikkunoista"

Se oli siinä. 29-vuotias sairaanhoitaja Joonas on juuri palauttanut työavaimensa Meilahden yhteispäivystykseen, eikä aio palata. Haartmanin sairaalan ovesta tulee ulos mies, joka on saanut tarpeekseensa päivystyksen ”saatanallisesta ruuhkasta”.

– Paikka on aivan kaaoksessa. Sitä kestää koko vuorokauden. Potilaita tulee ovista ja ikkunoista. Työssä on liian kova kiire. Työntekijöitä on liian vähän. Kun kaikki pitää tehdä nopeammin, laatu kärsii. Pahimmillaan työntekijät lähtevät itku kurkussa kotiin, Joonas sanoo sairaalan paihalla.

Joonas ei esiinny jutussa oikealla nimellä.

Husin päivystysten ruuhkat ovat pahentuneet tänä talvena äärimmilleen. Tämän viikon keskiviikkona yksi potilas viipyi Meilahden päivystyksessä 89 tuntia, Husista kerrotaan. Syksyn aikana pisimpään Meilahden päivystyksessä ollut potilas odotti 107 tuntia jatkohoitopaikkaa. Yhtenä syynä on hoitajapula, jonka vuoksi sairaaloiden kaikkia osastoja ei pystytä avamaan.

Joonas syyttää työvoimapulasta Husin johtoa. Hänen mukaansa myös sairaanhoitajien viime keväänä käyttämä lakkoase huononsi alan vetovoimaa.

– Työvoimapulaan voitaisiin vaikuttaa palkalla, mutta etenkin Husin kunnioituksella.  Meilahdessa Hus ei kuuntele työntekijöitä. Tämä ei ole ihmisarvoista. Kaikki käytännöt ovat aivan sekaisin. Ei aio jäädä odottamaan, että ne saadaan hiottua kuntoon, sanoo päivystyksessä vuoden työskennellyt Joonas.

88-vuotias Aila Koskela saapui Meilahden päivystykseen keskiviikkona kello 10.30. Kello 13 hän arvioi, että tulosten valmistumista ja jatkohoitopaikan selviämistä voi joutua odottamaan vielä useita tunteja.

– Olen varautunut olemaan täällä koko päivän. Yksinäiselle ihmiselle se on oikeastaan sama, missä on. Hoito on täällä hyvää ja henkilökunta ystävällistä. He tekevät työnsä nopeasti.

Veera Maunula, 19, aloitti Meilahdessa potilaskuljettajana elokuussa. Hän vie potilaita päivystyksestä muun muassa röntgenkuvauksiin. Maunula on viihtynyt työssään, eikä tuoreena työntekijänä osaa tarkasti arvioida, ovatko ruuhkat vaikeuttaneet työntekoa.

– Välillä on tosi kiireistä. Silloin vain pitää juosta enemmän. Päivystyksessä näen turhautuneita ja väsyneitä potilaita, jotka joutuvat venttailemaan pitkään.

Joonaksella jää ikävä Meilahden työkavereita.

– Rakastan työtäni ja työporukkaa.

Meilahden yhteispäivystyksen ylilääkäri Timo Suonsyrjä sanoo, että työvoimapula näkyy päivystyksessä kiireenä, mutta se ei vaikuta vielä hänen mukaansa hoidon laatuun.

– Pitkittyessään ja vaikeutuessaan ruuhkat uhkaavat hoidon laatua. En voi vähätellä sitä huolta, mikä meillä on ihmisten jaksamisesta. Päivystystyö on raskasta. Siinä tehdään paljon ilta- ja yövuoroja.

Sosiaali- ja terveystoimialan apulaispormestari Daniel Sazonov (kok.) on kutsunut Husin ja pääkaupunkiseudun sote-johdon maanantaina kriisikokoukseen käsittelemään päivystysruuhkia.

.