Kuluvana talvena ne yllättävät, sähkökatkot nimittäin. Talvella sähkökatkoja voi tulla esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa sähkönkäyttöä on pakko säännöstellä.
On kuitenkin todennäköistä, että tammi-helmikuun kovilla pakkasilla ja tuulettomina päivinä jonkinlaisia alueellisia sähkökatkoja voi tulla Vantaallekin. Viime viikolla nimittäin uutisoitiin, että Olkiluoto 3:n säännöllinen sähköntuotanto käynnistyy vasta maaliskuussa.
Kaupunkioloissa emme ole sähkökatkoihin juuri tottuneet ja siksi varautuminen ei tule ihan selkäytimestä.
Perusasiat on tärkeää käydä läpi myös läheisten, kuten lasten tai iäkkäiden vanhempien kanssa.
Varautumisesta on puhuttu paljon, mutta kuinka moni lopulta on varautunut sähkökatkoihin niin kotona kuin työpaikalla. Vaikka katkojen kesto on toki alustavien tietojen mukaan varsin lyhytaikainen, voi parin tunnin yllättäen tullut sähkökatko silti hämmentää, sillä pidämme sähköä itsestäänselvyytenä.
On hyvä muistaa, että sähkökatkon aikana hissit eivät toimi, maksukortilla ei voi maksaa eikä bensapumpusta saa polttoainetta. Ja jos auto on parkkihallissa sähköisten puomien takana, ei sitä saa sieltä ihan hetkeen ajettua pois.
Varautumalla pärjää jo pitkälle. Jo moneen kertaan kerratut perusasiat on syytä pitää mielessä. Kotona, työpaikalla tai vaikka käsilaukussa voi pitää mukanaan tasku- tai otsalamppua. Käteistä on hyvä olla varalla pieni määrä, jos maksukortit eivät toimi.
Kotona on kannattaa olla paitsi puhdasta juomavettä, myös sellaista syötävää, jota voi napostella vaikka sähköt olisivatkin poikki. Sitten ei muuta kuin lämmintä päälle ja odottamaan sähköjen palautumista.
Suomessa asiat ovat verraten hyvin ja pärjäämme varmasti sähkökatkojenkin aikana.
Varautuminen silti kannattaa, jotta muutokset eivät toteutuessaan turhaan hätäännytä.
Perusasiat on tärkeää käydä läpi myös läheisten, kun lasten tai iäkkäiden vanhempien kanssa. Vaikka itse tietäisi miten toimia, tietäväthän kaikki muutkin perheenjäsenet, mistä taskulamppu löytyy?