Venäjän-kauppaa käyvien suomalaisten yritysten liikevaihto on kasvanut tänä vuonna nopeasti, kertoo Tilastokeskus.
Venäjän-kauppaa vuonna 2020 harjoittaneiden yritysten liikevaihto on kasvanut kuluvan vuoden tammi–syyskuussa 12 prosenttiyksikköä muita ulkomaankauppaa harjoittaneita yrityksiä nopeammin. Syynä tähän on etenkin hintojen nousu. Valtaosa Venäjän-kauppaa harjoittaneista yrityksistä toimii jalostuksen toimialoilla, joilla hintojen nousu on ollut etenkin palveluihin verrattuna nopeaa.
Erityisen vauhdikkaasti liikevaihto on kasvanut yrityksissä, joiden liiketoiminnasta merkittävä osa on ollut tavaratuontia Venäjältä. Tällaisia yrityksiä on Suomessa muutama sata ja ne ovat enimmäkseen pieniä yrityksiä, jotka kauppaavat tänä vuonna merkittävästi kallistuneita tuotteita.
Hintapuhdistetulla volyymillä mitaten idänkauppaa harjoittaneiden ja muiden yritysten kehityksessä ei näyttäisi olevan suurta eroa. Venäjän-kaupan vähenemisellä ei siis tässä vaiheessa näytä olleen suurta vaikutusta yritysten kehitykseen kokonaisuutena, vaikka yksittäisille yrityksille vaikutukset ovat voineet olla merkittäviä.
Vertailua vaikeuttaa se, että sodasta epäsuorasti seuraava talouskasvun heikkeneminen vaikuttaa negatiivisesti kaikkiin yrityksiin.
Suomen Venäjän-kauppa on supistunut vuodesta 2014 lähtien, ja Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa Suomen Venäjän-vienti romahti entisestään. Tammi–syyskuussa Suomen Venäjälle suuntautuvan tavaraviennin arvo supistui 40 prosenttia ja tavaratuonnin arvo 2,5 prosenttia. Tuonnin arvoon on vaikuttanut suuresti etenkin öljyn ja metallien hintojen kehitys.
Suomalaisyritysten Venäjältä kertyvien tulojen ennakoidaan yhä supistuvan jatkossa.