Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Saksassa otettiin kiinni kaksi epäiltynä terrori-iskun suunnittelusta

Saksan poliisi on ottanut kiinni kaksi ihmistä, joita epäillään islamistisen terrori-iskun suunnittelusta, viranomaiset kertoivat sunnuntaina.

Iranilaissyntyisen 32-vuotiaan miehen epäillään hankkineen syanidia ja risiiniä kemiallisen iskun tekemistä varten. Poliisi kertoi ottaneensa kiinni myös toisen henkilön Castrop-Rauxelin kaupungissa Dortmundin lähellä tekemässään ratsiassa.

Pääepäilty on tarkoitus tuoda oikeuteen lähipäivinä, jolloin päätetään, jatketaanko hänen tutkintavankeuttaan.

Saksassa on tehty viime vuosina useita islamistisia terrori-iskuja. Vuoden 2016 rekkahyökkäyksessä joulutorille Berliinissä kuoli 12 ihmistä ja kymmeniä haavoittui. Äärijärjestö Isis ilmoitti myöhemmin tehneensä iskun.