Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sopu sähkölaskujen hyvitysmallista syntyi – malli on lausunnoilla olleen ehdotuksen mukainen

Hallituspuolueet ovat päässeet sopuun sähkön kertahyvitysmallista. Tuen saamisen keskeiset ehdot pysyivät samoina kuin lausuntokierroksella olleessa ehdotuksessa, tiedotti työ- ja elinkeinoministeriö keskiviikkona.

Suurten sähkölaskujen kanssa kipuileville sähkönkäyttäjille tehtäisiin hyvitys takautuvasti. Hyvitys koskisi niitä, jotka maksavat sähköstä veron kera yli 10 senttiä kilowattitunnilta. Omavastuu olisi 90 euroa, ja hyvitystä maksettaisiin 50 prosenttia omavastuun ylittävältä osalta. Tuen enimmäismäärä olisi 700 euroa kuukaudessa.

Kertakorvaus näkyisi laskussa myöhemmin keväällä hyvityksenä alkutalven korkeista hinnoista. Hyvitys korvattaisiin sähköyhtiöille valtion budjetista.

Hallitus sopi samalla sähkölaskujen maksuajan pidentämistä koskevan lakiehdotuksen yksityiskohdista. Lisämaksuaikaa voisi saada tammi-huhtikuun aikana laskutetusta sähkönkulutuksesta. Kuluttajille lisäaika olisi enimmillään neljä kuukautta.

Hallituksen esityksen yksityiskohtia viimeistellään vielä. Esitys annetaan eduskunnalle mahdollisimman pian.

Kustannusarvio nousi hieman

Tukien kustannusarvio on kokonaisuudessaan noin 412 miljoonaa euroa. Lausunnoilla olleessa luonnoksessa takautuvasti maksettavan sähköhyvityksen kustannusten arvioitiin olevan enintään noin 400 miljoonaa euroa.

Ehdotus lähti lausunnoille vailla poliittista sopua, sillä SDP ei vielä tuolloin kuitannut siinä ehdotettua 50 prosentin korvausprosenttia. STT:n tietojen mukaan muut puolueet olisivat todennäköisesti hyväksyneet luonnoksen jo siinä vaiheessa. SDP piti julkisuudessakin esillä ajatusta, että valtio maksaisi hyvitystä 70 prosenttia omavastuun ylittävältä osalta.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) totesi maanantaina STT:lle, että korvausprosentin nostaminen yli 50 prosenttiin toisi lisää kustannuksia ja lisäksi laskelmat osoittavat "karulla tavalla", että suurempi korvausprosentti suosisi hyvätuloisia.

Takautuva hyvitys on yksi tapa, jolla hallitus on halunnut tukea sähkön korkeista hinnoista kärsiviä kuluttajia.