Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhdysvaltain talous kasvoi loppuvuonna mukavaa tahtia, mutta ilmassa on myös taantuman merkkejä

Yhdysvaltain talous kasvoi loppuvuonna odotettua nopeammin, kertovat maan kauppaministeriön torstaina julkaisemat viralliset luvut. Ilmassa on kuitenkin merkkejä myös talouden mahdollisesta ajautumisesta taantumaan tänä vuonna.

Annualisoitu bruttokansantuote kasvoi loka-joulukuussa 2,9 prosenttia, mikä ylitti asiantuntijoiden odotukset. Edellisellä vuosineljänneksellä kasvu oli 3,2 prosenttia, joten kasvu hidastui hieman. Kahdella ensimmäisellä vuosineljänneksellä bkt supistui.

– Vaikka kasvu yllätti myönteisesti, niin kasvurakennetta ei pääse kehumaan, koska varastomuutos pönkitti voimakkaasti kokonaiskasvua. Parhaan kuvan talouden viretilasta antava kotimainen loppukysyntä kasvoi vain 0,8 prosentilla ja selvästi hitaammin kuin aiemman neljänneksen aikana. Talouden vaarat eivät ole ohi, sanoi OP:n seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen tiedotteessa.

Koko vuoden talouskasvuksi muodostui 2,1 prosenttia. Se on selvästi alempi kuin vuoden 2021 kasvulukema 5,7 prosenttia, tosin silloin kasvulukuja pönkitti vertailu koronasulkujen vuoteen 2020.

Taantuma ei kiveen hakattu

Kasvua siivittivät loppuvuonna etenkin yksityisen kulutuksen ja viennin kasvu. Sen sijaan esimerkiksi kiinteistösektorilla, teollisuustuotannossa ja vähittäiskaupassa suunta on ollut alaspäin.

Myös yksityisen kulutuksen tahti on hidastumaan päin. Torstain luvuissa onkin merkkejä siitä, että Yhdysvaltain talous saattaa olla matkalla taantumaan.

Asiantuntijat uskovat, että Yhdysvaltain keskuspankin Fedin lukuisat koronnostot alkavat näkyä kunnolla taloudessa tänä vuonna. Korkean inflaation ja kohonneiden korkojen uskotaan saavan yhä useammat kuluttajat lykkäämään suuria hankintoja, etenkin kun pandemia-ajan tukipakettien kerryttämät säästöt alkavat ehtyä.

Kallistunut lainaraha iskee erityisen kovasti kiinteistömarkkinoille. Monissa ennusteissa taantuman ennakoidaan alkavan toisella neljänneksellä.

Keskuspankille talouskasvun hidastuminen voi olla merkki siitä, että lukuisat koronnostot alkavat viimein tuottaa tulosta. Se taas saattaa johtaa siihen, että Fed hidastaa koronnostotahtia.

Vaikka talous ajautuisi taantumaan, sen uskotaan jäävän lyhyeksi, koska työllisyystilanne ja kotitalouksien rahatilanne on Yhdysvalloissa edelleen hyvällä tasolla.

OP:n Hännikäinen ennakoi Yhdysvaltoihin maltillista taantumaa, mutta hänen mukaansa se ei ole kiveen hakattu. Taantuma voidaan välttää, jos inflaatio esimerkiksi hidastuu nopeasti.