Euroopan unioni esittää, että Valko-Venäjää kohtaan asetetaan uusia laajoja talouspakotteita. Asiasta kertoo uutistoimisto Bloomberg, joka sanoo nähneensä asiaan liittyvät asiakirjat.
Pakotteet ovat linjassa useiden EU:n aiemmin Venäjää kohtaan asettamien pakotteiden kanssa.
Listalla on Bloombergin mukaan muun muassa vientikiellot kaksikäyttötuotteille ja -teknologioille, joita voidaan käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin, sekä öljyä, hiiltä, terästuotteita ja kultaa koskevia talouspakotteita. Kauppaa rajoitetaan myös ylellisyystuotteiden, investointien ja tiettyjen palveluiden osalta. Toimenpiteet kohdistuvat maan ilmailu- ja energiasektoriin sekä keskeisiin tulonlähteisiin.
Venäjä-pakotteiden tapaan ehdotus sisältää poikkeuksia esimerkiksi lääkkeiden sekä maatalous- ja ruokateollisuuden tuotteiden osalta.
Ehdotetut toimenpiteet vaativat kaikkien EU-jäsenmaiden hyväksyntää.
Pakotteita asetetaan, koska Valko-Venäjä on tukenut Venäjää sen hyökkäyksessä Ukrainaan. Valko-Venäjä on antanut Venäjän käyttää maaperäänsä hyökkäyksiin Ukrainaan sekä osallistunut Venäjän kanssa yhteisiin sotaharjoituksiin.
Myös uutistoimisto AFP kertoo unionin pohtivan uusia pakotteita Valko-Venäjälle.
Aiempaa vaikeampaa löytää sopua uusista kovista pakotteista Venäjälle
Perjantaina EU puolestaan jatkoi Venäjälle asettamien pakotteiden voimassaoloa jälleen kuudella kuukaudella. Pakotteita asetettiin alkujaan, kun Venäjä miehitti Krimin vuonna 2014, mutta niitä on kovennettu merkittävästi sen jälkeen, kun Venäjä aloitta hyökkäyksensä Ukrainaan viime vuoden helmikuussa.
Venäjää vastaan asetettuja pakotteita on rutiininomaisesti jatkettu aina kuuden kuukauden jaksoissa edellisten kahdeksan vuoden aikana. Jotkut Itä-Euroopan valtiot olivat esittäneet, että pakotteita olisi jatkettu tällä erää suorilta vuodella, jotta rangaistus olisi saatu varmistettua pidemmälle ajalle.
Virkamiehet ovat kuitenkin varoittaneet, että on ollut enenevässä määrin vaikeaa päästä EU:n 27 jäsenmaan kesken sopuun uusista kovista pakotteista.
Venäjän viime vuonna aloittaman hyökkäyssodan aikana EU on asettanut jo yhdeksän kertaa pakotteita Venäjälle. EU valmistelee parhaillaan jo kymmenettä Venäjälle kohdistettavaa pakotepakettia ja hintakattoa venäläisille öljytuotteille, Bloomberg kirjoittaa.
Ukraina on vaatinut, että seuraavassa paketissa pakotteita kohdistettaisiin myös Venäjän ohjusteollisuuteen ja ydinvoimaan.