Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaikki K-Citymarketit, Prismat ja Lidlit pyritään pitämään mahdollisten lakkojen aikana auki

Joidenkin kauppojen tuotevalikoimassa ja palveluissa saattaa kuitenkin olla puutteita.

Kaikki K-Citymarket-, Prisma- ja Lidl-myymälät pyritään pitämään auki kaupan alan mahdollisten lakkojen aikana, kauppaketjuista kerrotaan STT:lle.

Joidenkin kauppojen tuotevalikoimassa ja palveluissa saattaa kuitenkin olla puutteita. Lisäksi S-ryhmästä kerrotaan, että joidenkin Prismojen aukioloajat saattavat lakkojen aikana poiketa normaalista.

– Lähtökohtaisesti tavoitteemme on pitää Prismat avoinna niin, että asiakkaat pääsevät asioimaan haluamissaan tutuissa myymälöissä, päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho S-ryhmästä sanoo.

– Emme kuitenkaan voi vielä tässä vaiheessa tietää, olisivatko kaikki Prismat auki täysillä palveluilla tai aukioloajoilla.

Päällysahon mukaan aukioloajat ja palvelut riippuvat siitä, paljonko henkilökuntaa on mahdollisen lakon alkaessa saatavilla.

– Eihän yksittäisen Prisman johtaja voi etukäteen tietää, paljonko väkeä on myymälässä paikalla.

Myös Lidlistä kerrotaan STT:lle, että yhtiön tavoitteena on pitää kaikki myymälät auki ja palvelut sekä tuotteet saatavilla normaalisti lakkojen aikana.

– Myymälöiden lakon aikana keskitymme pitämään myymälät auki ja palvelemaan asiakkaita mahdollisimman normaalisti, Lidl Suomen henkilöstöjohtaja Päivi Ben Ammar kirjoittaa sähköpostiviestissään.

"Varsin uudehko tilanne, kun lakot tulevat aaltoina"

Keskosta arvioidaan niin ikään, että K-Citymarketit pysyvät mahdollisten lakkojen aikana auki. Työsuhdeasioista vastaava johtaja Petteri Huovinen sanoo, että lakkojen "aaltomaisuus" ja mahdolliset muut lakot vaikeuttavat ennustamista.

– Tämähän on varsin uudehko tilanne, että lakot tulevat vaiheittain aaltoina ja eri liitojen yhdistelmänä. Siinä on paljon erilaisia huomioon otettavia tekijöitä, mikä vaikeuttaa kokonaisarviointia, Huovinen sanoo.

– Lähtökohtamme on kuitenkin edelleen, että K-Citymarketit pysyvät auki ja kauppoihin pystytään toimittamaan tavaraa myös lakon aikana.

Huovisen mukaan K-Citymarketit pidettäisiin lakkojen aikana auki pääasiassa esihenkilöiden voimin. Lisää käsipareja voitaisiin mahdollisesti saada työntekijöistä, jotka eivät syystä tai toisesta osallistuisi lakkoon.

– On tietysti mahdollista, että osa henkilöstöstä tulee töihin lakosta huolimatta. Se on kunkin oma valinta, oli liiton jäsen tai ei, Huovinen toteaa.

– Lopulta tieto saadaan vasta kunakin lakkopäivänä. Siinä voi olla myös työvuorokohtaista vaihtelua.

Ensimmäiset myymälöitä koskevat lakot alkaisivat 9. helmikuuta

Palvelualojen ammattiliitto PAM on antanut kaupan alalle kolme lakkovaroitusta yhteensä neljälle eri ajanjaksolle helmikuussa. Ensimmäiset myymälöitä koskevat lakot toteutuisivat osassa K-Citymarket- ja Prisma-kauppoja 9.–11. helmikuuta, jos kaupan alalle ei saada sitä ennen sovittua uutta työehtosopimusta.

Myymälöitä koskeva lakko laajenisi 16.–18. helmikuuta, jolloin se koskisi yhteensä 415:tä toimipaikkaa, joissa työskentelee noin 26 000 henkilöä.

Tuolloin lakon piirissä olisivat muun muassa kaikki Suomen K-Citymarketit, Prismat, Lidlit ja Veljekset Keskinen Oy:n myymälät. Se kattaisi myös useita Tokmannin ja Halpa-Hallin myymälöitä.

Myymälöiden ohella lakko koskisi kumpanakin ajankohtana myös osaa Keskon logistiikkapalveluista. Lisäksi PAM on antanut kaupan varastoja koskevat lakkovaroitukset 6.–9. ja 13.–16. helmikuuta.

PAMin tähän mennessä antamat lakkovaroitukset eivät koske Keskon ja S-ryhmän pienempiä kauppoja, kuten K-marketeja, S-marketeja, Saleja ja Alepoita.