Suomen kauppataseen alijäämä kasvoi viime vuonna ennätyssuureksi ja oli ennakkotietojen mukaan 10,8 miljardia euroa, kertoo Tulli.
Kauppataseen alijäämä kasvoi merkittävästi, sillä toissa vuonna alijäämää kertyi neljä miljardia euroa. Viimeksi kauppatase oli ylijäämäinen vuositasolla vuonna 2010.
Kauppatase kuvaa tavaroiden ulkomaankaupan tasapainoa viennin ja tuonnin osalta.
Tullin ennakkotietojen mukaan Suomen tavaraviennin arvo kasvoi viime vuonna 18,2 prosenttia. Viennin volyymi laski 5,2 prosenttia, mutta samaan aikaan vientihinnat nousivat 24,2 prosenttia.
Tavaratuonnin arvo kasvoi 26,5 prosenttia. Tuonnin arvoa kasvattivat sekä tuonnin volyymin 0,7 prosentin lisäys että tuontihintojen 24,9 prosentin nousu.
– Hintojen nousun kiihtyminen kasvatti myös tavaroiden ulkomaankaupan arvoa merkittävästi, kertoo Tullin ryhmäpäällikkö Christina Telasuo tiedotteessa.
Tullin mukaan energiatuotteiden hintojen nousu vaikutti eniten tavaratuonnin arvon kasvuun, mikä puolestaan lisäsi Suomen kauppataseen alijäämää.
Joulukuussa kauppatase oli 670 miljoonaa euroa alijäämäinen.
Tuonti Venäjältä korvautui nopeasti
Suomen ulkomaankauppa Venäjän kanssa hiipui nopeasti maaliskuusta lähtien eli sen jälkeen kun Venäjä oli aloittanut laajan hyökkäyssodan Ukrainassa. Erityisesti tuonti Venäjältä korvautui nopeasti muista maista, Tulli kertoo.
Esimerkiksi raakaöljyä ei ole tuotu lainkaan Venäjältä Suomeen elokuusta lähtien. Tullin mukaan tuonti korvattiin pääosin norjalaisella raakaöljyllä. Myös Yhdysvalloista ja Britanniasta tuotiin jonkin verran raakaöljyä. Muutos on merkittävä, sillä Suomeen tuodun raakaöljyn alkuperämaa oli pitkään ollut pääosin Venäjä.
Venäjän osuus tavaroiden kokonaistuonnista oli vielä viime vuoden tammikuussa 15,8 prosenttia, mutta joulukuussa enää 2,6 prosenttia.
Viennin osalta Venäjän osuus väheni samana aikana 5,4 prosentista 2,7 prosenttiin.