Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ruotsin keskuspankki mäiskii inflaatiota alas 0,5 prosenttiyksikön koronnostolla – lisää korotuksia luvassa

Ruotsin keskuspankki on nostanut ohjauskorkoaan 0,5 prosenttiyksikköä ja ennakoi, että koronnostoja tarvitaan vielä lisää inflaation taltuttamiseksi. Vuodenvaihteessa virkaan astunut pääjohtaja Erik Thedéen viesti samalla, että Riksbanken alkaa tiukentaa toimiaan aloittamalla lainapaperien myynnin jo huhtikuussa. Ohjauskorko on korotuksen jälkeen 3 prosenttia ja taso siten korkein liki 15 vuoteen.

Keskuspankki viestii, että kevään aikana on luvassa lisää koronnostoja.

Thedéenin mukaan keskuspankin johto on huolissaan, että inflaatio ei hidastu riittävän paljon ja riittävän nopeasti. Kuluttajahintojen nousu ei ole Ruotsissa hidastunut yhtä paljon kuin esimerkiksi euroalueella. Keskuspankin seuraama kuluttajahintaindeksi, josta asuntolainojen korot on puhdistettu pois, nousi joulukuussa yli kymmenen prosentin tahtia. Vauhti oli kovin 31 vuoteen.

– Inflaatio ei ole hidastunut Ruotsissa samaan tapaan kuin eräissä muissa maissa. Inflaatio on tätä nykyä aivan liian korkea ja aiheuttaa kustannuksia kotitalouksille, yrityksille ja kansantaloudelle, Thedéen totesi.

Kruunun pitkittynyt heikkous herätellyt keskustelua eurojäsenyydestä

Thedéen myönsi, että koronnosto aiheuttaa ruotsalaisille kotitalouksille kustannuksia asuntolainojen korkojen noustessa. Liian korkea inflaatio nakertaa toisaalta kuluttajien ostovoimaa.

Thedéenin mukaan Ruotsin kruunun heikkous kasvattaa riskiä, että inflaatio juurtuu entistä tiukemmin. Kruunun viime aikoina tapahtunut tuntuva heikentyminen on hänen mukaansa vaikeasti selitettävissä. Kruunun pitkittynyt heikkous on jopa herättänyt uudelleen Ruotsissa pitkään uinunutta keskustelua eurojäsenyydestä.

– Ilmiö on kiihtynyt viime vuoden aikana. Se ei ole ollut keskuspankin ennusteessa, vaan olemme ennustaneet kruunun vahvistuvan. Olemme huolissamme, että kruunun pysyvä ja jatkuva heikentyminen voi vauhdittaa inflaatiota entisestään tilanteessa, jossa me pyrimme hillitsemään kuluttajahintojen nousua, keskuspankki totesi tiedotteessaan.

Ruotsin keskuspankin tavoite on pitää inflaatio noin kahdessa prosentissa.