Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen kaupallinen riippuvuus Kiinasta on EU-maiden keskitasoa – suurimmat riippuvuudet ovat tavaratuonnissa

Suomen kaupalliset riippuvuudet Kiinasta ovat EU-maiden keskitasoa, selviää ulkoministeriön koordinoimasta ja eri viranomaisten yhteistyönä toteutetusta selvityksestä. Perjantaina julkistetun selvityksen mukaan suomalaiseen perus- tai kriittiseen infrastruktuuriin ei ole toistaiseksi kohdistunut merkittäviä kiinalaissijoituksia.

– Suomella ei ole mitään erityistä haavoittuvuutta verrokkimaihin verrattuna, sanoo selvitystä esitellyt alivaltiosihteeri Nina Vaskunlahti ulkoministeriöstä.

Suomen suurimmat ja kriittisimmät taloudelliset riippuvuudet Kiinasta liittyvät tavaroiden tuontiin. Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksen (Bofit) mukaan Kiinan-tuonnin arvosta yli puolet on koneita ja elektronisia laitteita.

Kiinan osuus Suomen tavaratuonnin arvosta on noussut yhdeksään prosenttiin koronapandemian jälkeen. Venäjän-tuonnin supistuttua voimakkaasti Kiina on nykyään Suomen kolmanneksi tärkein tuontimaa Saksan ja Ruotsin jälkeen.

Mahdolliset tuonnin katkokset Kiinasta näkyisivät nopeimmin teollisuuden ja kaupan alalla, erityisesti matkapuhelinten, kannettavien tietokoneiden, muiden sähkölaitteiden sekä akkujen ja paristojen puutteena.

Myös vaatteita ja tekstiilejä tuodaan paljon

Bofitin vanhemman ekonomistin Juuso Kaaresvirran mukaan maailman toiseksi suurin talous Kiina on ylivoimainen ykkönen tavaraviennissä. Tavaravienti muihin maihin on Kiinasta suurempaa kuin Yhdysvalloista ja Saksasta yhteensä.

– Minusta olisikin todella outoa, jos Suomi ei olisi yhtään riippuvainen Kiinasta. Silloin asiat olisivat jollain tavalla pielessä, Kaaresvirta kommentoi.

Ulkomaankauppatilastojen perusteella vuosina 2016–21 Kiinasta tuotiin arvolla mitaten eniten koneita ja laitteita, vaatteita, huonekaluja, leluja, pelejä ja urheilutavaroita. Tuonnin arvosta yli puolet oli sähkökoneita ja mekaanisia laitteita.

Erityisen paljon Kiinasta tuotiin matkapuhelimia ja kannettavia tietokoneita, joiden osuus oli yhteensä kaksi prosenttia koko Suomen tavaratuonnin arvosta. Suomeen tuoduista kannettavista tietokoneista kaksi kolmannesta ja matkapuhelimista lähes joka toinen tuli Kiinasta. Lisäksi suurin osa monitoreista ja matkapuhelinten osista tuotiin Kiinasta.

Suomen Kiina-riippuvuus tavaratuonnissa on merkittävää myös vaatteiden ja tekstiileiden osalta. Näiden voidaan kuitenkin arvioida olevan vähemmän kriittisiä tai helpommin korvattavissa olevia tuoteryhmiä, selvityksessä muistutetaan.

Ei nopeita ratkaisuja tarjolla, jos kauppa katkeaisi pakotteisiin

Suomi on osa maailmanmarkkinoita. Esimerkiksi Euroopan unionin riippuvuus Kiinasta on EU:n kriittisiksi arvioitujen raaka-aineiden osalta selvästi Suomen suoraa tuontiriippuvuutta suurempaa. Se tarkoittaa, että myös suomalaiset toimijat ovat viime kädessä riippuvaisia Kiinasta näiden raaka-aineiden osalta.

Esimerkiksi Kiinasta peräisin olevat harvinaiset maametallit päätyvät Suomeen tavallisesti osana jotain valmista laitetta tai sen osaa, eikä riippuvuus siten näy täysin kauppatilastoissa. Suomalaiset yritykset hankkivat raaka-aineita pääasiassa jatkojalostettuina kansainvälisiltä markkinoilta, jolloin Suomikin on viime kädessä yhtä riippuvainen Kiinasta kuin koko maailma.

– Meidän vihreän siirtymämme nopeus on sidottu Kiinasta saataviin raaka-aineisiin, alivaltiosihteeri Vaskunlahti tiivistää.

Tuonnin tarkastelu tuontierittäin kätkee taakseen myös tuotantoketjut, minkä vuoksi ei voida tietää, sisältyykö valmiiseen tuotteeseen kiinalaisia raaka-aineita tai komponentteja. Siksi Suomen Pankki arvioi selvityksessä, että Suomen todellinen Kiina-riippuvuus on todennäköisesti nyt esitettyjä arvioita suurempaa.

Yhdysvallat ja muut länsimaat ovat varoitelleet Kiinaa talouspakotteista, jos maa päättäisi ryhtyä tukemaan Venäjää myös aseellisesti sen sodassa Ukrainaa vastaan. Asiantuntijoiden mukaan riippuvuuksien keventämiseksi ei olisi paljoa tehtävissä, vaikka kaupan katkeamiseen poliittisista syistä saataisiin kuukausikaupalla reagointiaikaa.

– Oikeastaan ainoa asia, mitä voitaisiin tehdä nyt, olisi kasvattaa meidän varastojamme joissain tärkeissä asioissa. Mitään muuta järkevää tapaa ei ole millään nopealla aikataululla lisätä tavaroiden saatavuutta Suomessa, Kaaresvirta Suomen Pankista sanoo.

Hänen mukaansa vaihtoehtoisen tuotannon siirtäminen muualle tai vaikkapa uuden kaivoksen perustaminen harvinaisille maametalleille olisi helposti vuosikymmenten pituinen projekti.