Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

FT: Länsimaat pelkäävät pelkäävät pakotteiden alaisten tuotteiden päätyvän Venäjällä muun muassa Turkin kautta – Yhdysvallat tehostaa valvontaa

Yhdysvallat on tehostanut valvontaansa, jolla pyritään tunnistamaan valtiot ja yksilöt, jotka auttavat Venäjää kiertämään läntisiä pakotteita, kertoo Financial Times. FT:n mukaan Yhdysvaltain huolena on, että Venäjä hankkii sodassa tarvitsemiaan länsimaisia tuotteita muun muassa Turkin ja Yhdistyneiden Arabiemiraattien kautta.

Lehti kirjoittaa saaneensa tietoonsa länsimaiden alkaneen epäillä Turkin, Arabiemiraattien ja useiden keski-Aasian maiden olevan heikkoja lenkkejä yrityksissä eristää Venäjä taloudellisesti ja sotilaallisesti.

FT:n tietojen mukaan Yhdysvaltojen hallinto on tiedottanut maan vientiyrityksiä "punaisista lipuista", joita niiden tulee tarkkailla pakotteiden kierron ehkäisemiseksi. Tiedoksiannossa on eritelty usieta maita, joissa toimivia yrityksiä Venäjä käyttää pakotteiden kiertämiseen, kuten Kiina, Armenia, Turkki ja Uzbekistan.

Yhdysvaltain valtiovarainministeriön korkea virkamies totesi torstaina Arabiemiraattien olevan erityisen tarkan valvonnan kohteena.