Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IS: Autoilijan matka Poriin sai uutta vauhtia, kun vakionopeudensäädin reagoi vaalimainokseen

Poriin maanantaina henkilöautolla ajaneen Susannan matka sai yllättävän käänteen, kun hänen kulkupelinsä alkoi yllättäen kiihdyttää 120 kilometrin tuntinopeuteen 80 kilometrin alueella.

Syyt odottamattomaan kiihdytykseen olivat sekä teknisiä että poliittisia. Susanna arvioi Ilta-Sanomille autonsa adaptiivisen vakionopeudensäätimen tulkinneen tien varrella seisovassa vaalimainoksessa näkyneen ehdokasnumeron nopeusrajoituksesta kertovaksi liikennemerkiksi. Mainosten ehdokasnumeroiden grafiikka ja sommittelu voivat muistuttaa nopeusrajoitusmerkkejä.

– Se laite toimii yleensä tosi hyvin. Tulkitsee liikennemerkkejä ja muuta liikennettä ja pitää turvavälit, Susanna sanoo IS:lle.

Susanna kertoo työkaverinsa joutuneen vastaavaan tilanteeseen viime viikonloppuna. Susannalla tilanne toistui tiistaina, jolloin auto reagoi vaalimainokseen, jonka numero oli 125.

Autoalan keskusliiton tekninen johtaja Jouko Sohlberg kertoo IS:lle olleensa aluksi epäileväinen ilmiön suhteen, mutta muutti mielensä soitettuaan kaverilleen.

Autokorjaamo Diagno Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Seppälän mukaan adaptiivinen vakionopeudensäädin voi reagoida vaalimainokseen nopeusrajoituksena, jos ehdokasnumero on sopivassa paikassa.

– Sen sijainti on looginen sen suhteen, missä kamera olettaa liikennemerkin olevan, Seppälä sanoo lehdelle.