Etelärannikko ja osin länsirannikko pysynevät lumettomina, vaikka sää kylmenee

Innokkaita golfareita Helsingissä 2. helmikuuta. Vuosaari Golfin kentällä pelattiin nyt ensimmäistä kertaa helmikuussa. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA
STT

STT

Vaikka Suomen sää on tämän viikon pääosin pakkasella, etelärannikko ja osin myös länsirannikko pysynevät lumettomina, arvioidaan Ilmatieteen laitokselta.

Lumisateet ovat jäämässä ennen viikonloppua vähiin, joten lumiraja tuskin muuttuu tuntuvasti, arvioi päivystävä meteorologi Ari Mustala STT:lle. Maanantaina aamulla lumiraja kulki Lappeenrannan seudulta Hämeenlinnan lähistön kautta Vaasan eteläpuolelle.

Tiistaina sää on eteläisintä Suomea myöten pakkasella. Etelässä pakkasasteita on päivällä muutama, pohjoisessa enimmillään noin 20.

Keskiviikkona lämpötila voi nousta hieman plussalle lounaassa, missä saatetaan saada myös vähäisiä lumikuuroja. Pääkaupunkiseudulla mittarien lukemat ovat lähellä nollaa ja muualla maassa pakkasella.

Torstaipäivän sää on Mustalan mukaan samantyyppinen kuin keskiviikkona, joskin vähän kylmempi.

Perjantaina sää näyttäisi alkavan lauhtua lännestä alkaen, kun lumisateita odotetaan saapuvan maan länsi- ja pohjoisosiin. Idässä on perjantaina vielä pakkaskeli.

Keskiviikkona merialueilla tuulee navakasti

Ilmatieteen laitos on antanut tiistaille kovan tuulen varoituksen Saimaalle. Pohjanlahden pohjoisosissa ja Suomenlahden itäosassa on tiistaina jäätämisvaroitus.

Keskiviikkona puolestaan tuulee kaikilla Suomen merialueilla navakasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut