Turkissa on määrätty pidätettäväksi satoja ihmisiä, joiden epäillään liittyneen vuoden 2016 vallankaappausyritykseen.
Ankarassa syyttäjä jätti pidätysmääräyksen yli 460 ihmisestä 67:ssä eri kaupungissa. Pidätykset liittyvät poliisivoimissa tehtyyn tutkintaan. Izmirissä määrättiin pidätettäväksi 157 laivaston ja ilmavoimien jäsentä. Lisäksi oikeuslaitosta koskevan tutkinnan seurauksena määrättiin pidätettäväksi 71 ihmistä, kertoo uutistoimisto Anadolu.
Viimeisten kolmen vuoden aikana Turkissa on pidätetty kymmeniätuhansia ihmisiä, joilla on epäilty olevan yhteys Yhdysvalloissa asuvan lahkojohtaja Fethullah Gülenin väitettyyn islamistiseen verkostoon. Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin hallinto syyttää verkostoa vallankaappausyrityksen järjestämisestä.
Oikeus vapautti tunnetun ihmisoikeusaktivistin
Turkissa oikeusistuin vapautti tiistaina tunnetun ihmisoikeusaktivistin Osman Kavalan ja 15 muuta vastaajaa syytteistä, jotka koskivat hallinnon suunnitelmia vastustavia mielenosoituksia Gezi-puistossa Istanbulissa vuonna 2013.
Tuomarin mukaan epäiltyjä vastaan ei ollut tarpeeksi konkreettisia todisteita. Oikeustapaus on ollut hyvin kiistanalainen ja nyt annettua tuomiota pidetään erittäin merkittävänä.
Oikeudenkäyntiä seurannut yleisö yltyi hurraamaan, kun syytteistä vapautettu Kavala käveli ulos oikeussalista.