Tes-neuvotteluita käyvät hoitajajärjestöt vetoavat Kuntatyönantajaan – haluavat kiirehtiä neuvotteluja koronaviruksen levitessä

STT

STT

Hoitajajärjestöt Tehy ja Super vetoavat Kuntatyönantajaan ja muihin neuvotteluosapuoliin, jotta kunta-alan työmarkkinaneuvotteluja kiirehdittäisiin ja sosiaali- ja terveysalan työehdoista sopiminen asetettaisiin nyt koronaviruksen edetessä etusijalle.

Sosiaali- ja terveysalan työntekijäjärjestöt Tehy ja Super käyvät parhaillaan neuvotteluita työehtosopimuksistaan. Nykyiset sopimukset päättyvät maaliskuun lopussa.

– Meillä on alle kolme viikkoa neuvotteluaikaa ja koronaviruksen suhteen tilanne elää voimakkaasti. Sopimukseton tila ei ole nyt kenenkään etu, järjestöt sanovat yhteisessä tiedotteessaan.

Kaikkiaan maaliskuun lopussa päättyvät noin 800 000 kuntatyöntekijän työehtosopimukset.

Sopimukseton tila tarkoittaa sitä, että neuvottelut jatkuvat, mutta silloin työtaistelut ovat mahdollisia. Työntekijöiden käytettävissä olevia työtaistelutoimia ovat ylityö- ja vuoronvaihtokielto sekä lakko.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavolan mukaan Suomessa on terveydenhuoltolaki, joka määrittää, milloin alalla työskentelevien on oltava työssä. Asiasta tulee Paavolan mukaan sellaisessa tilanteessa sosiaali- ja terveysministeriöstä ohje.

– Kaikki keinot, lakkovaroitukset, vuoronvaihto- ja ylityökiellot ovat aina käytettävissä silloin, kun ollaan sopimuksettomassa tilassa ja ei meinata päästä eteenpäin neuvotteluissa. Sitten vasta, jos terveydenhuoltolaki pamahtaa päälle, se voi estää sen. Tietenkin kaikessa käytetään aina järkeä, Paavola sanoo STT:lle.

– Korona vaihtelee tunneittain, joka päivä saadaan uutta tietoa. Sen mukaan pitää tässä elää, eikä tehdä mitään vaillinnaisia suunnitelmia.

Paavolan mukaan joissakin paikoissa on lähihoitajien lomat huhtikuulta peruttu.

– Nythän tämä tilanne mahdollistaa sen, että jo vahvistettuja lomiakin voidaan joutua siirtämään. Se riippuu nyt tästä koronasta.

Myös perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) on sanonut, että terveydenhuollon henkilökunta on sitoutunut hoitamaan potilaat, oli tilanne työmarkkinoilla millainen tahansa.

Parhaillaan väännetään kiky-tunneista

Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen myöntää, että neuvotteluasetelmat ovat hyvin vaikeat monestakin syystä, eikä korona asiaa välttämättä helpota.

– Toisaalta, nyt kun on vakava tilanne koko Suomessa ja tarvitaan kaikki (terveysalan) henkilöt olemaan töissä, pitää panna kaikki paukut siihen, että neuvotellaan ja pyritään ratkaisuihin neuvotteluissa, Jalonen sanoo.

Jalosen mukaan on päivänselvää, että koronaviruksen vaikutukset kansantalouteen vaikuttavat myös kuntatalouteen ja kuntien palkanmaksukykyyn.

– Minkäänlaisiin ylimääräisiin palkankorotuksiin ei ole varaa. Nyt on kyse siitä, miten kuntapalveluille tässä tilanteessa käy. On suuri riski, voimmeko me enää jatkossa ylläpitää näitä palveluita, jos tästä ratkaisusta tulee liian kallis.

Palkat tulevat pöytään vasta neuvottelujen loppusuoralla. Parhaillaan kuntapöydissä väännetään 24 kiky-tunnista tai niitä korvaavista määräyksistä. KT:n tavoite on pitää edelleen kiinni palkattomista kiky-tunneista tai hakea tilalle sopimusmääräykset, jotka tuottavat vastaavan hyödyn.

Kommentoi

Mainos: Länsi-Uusimaa

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut