Lohjan lasten, nuorten ja perheiden lautakuntaa johtaa nyt Teija Ristaniemi (sd.) – Lohja on sitoutunut Unicefin lapsiystävällinen kunta -toimintamalliin, hän muistuttaa 16.9.2021 7:30
Kaksivuotinen esikoulu voisi tutkijan mukaan vähentää esimerkiksi maahanmuuttajataustaisten ja vähävaraisten perheiden lasten eriarvoisuutta 9.8.2021 12:53
Yön uutiskooste | Uusien kaupungin- ja kunnanvaltuustojen toimikausi alkaa tänään, Yhdysvalloissa miljoonat ihmiset ovat vaarassa jäädä kodittomiksi, Moukarinheittäjä Krista Tervo ei saanut kolmella heitollaan tulosta 1.8.2021 7:51
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu alkaa – tuhannet viisivuotiaat aloittavat esiopetuksen jo tänä vuonna 1.8.2021 5:42
Kouluvuosi päättyy tänään helteisessä säässä – ainoastaan Lapin pohjoisosissa lämpötila jää alle 20 asteen 5.6.2021 14:48
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu asettaa perheet eri asemaan – osa saa hoitopäivän jopa puolet halvemmalla 9.4.2021 7:12
Maskisuositus laajenemassa Uudellamaalla myös alakouluihin ja eskareihin – Turussa vähensi koululaisten karanteeneja 7.4.2021 10:25
Lohja kannustaa ottamaan lapset pois päivähoidosta toistaiseksi – tavoitteena vähentää lähikontakteja 4.3.2021 15:10
Lohjalla, Vihdissä ja Raaseporissa kokeillaan kaksivuotista esiopetusta – Anu Koivumäki: "Osaamista ja hyvinvointia yhdenvertaisesti jokaiselle lapselle" 23.1.2021 7:00
Kolmen lapsen äiti tyrmää kotihoidontuen poistamisen – "Vaikeuttaisi äitien ja lasten tilannetta ja lisäisi henkistä huonovointisuutta" 22.1.2021 13:31
Tyttöjen ja poikien väliset osaamiserot kasvavat peruskoulussa – myös opetuksen laatu vaihtelee entistä enemmän 3.11.2020 12:05
Raaseporin kaupunki poisti runsaat 21 000 euroa maksamattomia päivähoitomaksuja vanhentuneina 21.10.2020 13:20
Kirkon väki pyörittää usein iltapäivätoimintaa – kouluissa esimerkiksi askarrellaan kirkkomaskotteja 20.10.2020 5:00
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee kasvomaskeja kaikille työpaikoille 14.10.2020 11:54
Maksuttomuus lisää viisivuotiaiden osallistumista varhaiskasvatukseen etenkin matalan keskitulon perheissä, selviää raportista 18.9.2020 14:17
Ohjelmoinnin imuun legorobottien avulla – robotiikkaa opiskellaan Lohjalla nyt kolmella luokka-asteella 11.9.2020 2:35
Viesti Lohjan päättäjille: "Avoin päiväkoti on väärä paikka säästää – se näkyisi myöhemmin muualla" 31.8.2020 17:33
THL päivitti lapsia koskevia koronaohjeitaan – hyvin lievästi oireilevaa lasta ei aina tarvitse testata 25.8.2020 22:40
Kaikki eivät aloita koulua samalta viivalta – arvioinnin mukaan takamatkaan vaikuttavat esimerkiksi lähisuvun oppimisvaikeudet, huoltajien taustat ja loppuvuodesta syntyminen 6.8.2020 10:43
Lapset alkavat palailla päiväkotiin, mutta nuhanenällä sinne ei ole asiaa – kesken päivän sairastunut lapsi tulee hakea heti kotiin 2.8.2020 9:14
Lohja torjuu koronaa päiväkodeissa: Flunssainen lapsi kotiin, ei omia leluja päiväkotiin 31.7.2020 21:06
Varhaiskasvatuksessa puhaltavat muutoksen tuulet, joilla palataan aikaan ennen Sipilän hallitusta 31.7.2020 9:11
Henkilökuntapula herättää huolta, kun kokeilua kaksivuotisesta esiopetuksesta luonnostellaan 20.7.2020 7:44
Lohja sai yli 1,26 miljoonaa euroa avustusta opetukseen ja varhaiskasvatukseen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen 15.7.2020 19:30
Opetusministeri myönsi 800 000 euron koronatuen Lohjan esi- ja perusopetukselle sekä varhaiskasvatukseen 8.7.2020 19:50
OAJ:n kysely: Kunnat varautuneet heikosti subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden paluuseen – Koronatoimetkin vähäisiä joka toisessa päiväkodissa 24.6.2020 9:50
Lohjan lasten, nuorten ja perheiden lautakunta: ''Avointa varhaiskasvatusta ei saa ajaa alas'' 15.6.2020 20:00
Tiedekerho voi olla jopa polku tulevaisuuden uralle – erityisesti lapsia kiinnostavat robotit 10.6.2020 11:09
Päiväkodeista on suurin osa avoinna koko kesän, pienten koululaisten kesäkerhot pyörivät entiseen tapaan 8.6.2020 17:35
Varhaiskasvatukseen osallistuvien määrä noussut merkittävästi – taustalla peruskoulujen paluu lähiopetukseen 26.5.2020 13:27
Lohjan säästölistalla päiväkotien lakkautuksia – säästöt uhkaavat myös avointen päiväkotien toiminnan jatkoa 25.5.2020 21:00
Lohjalla alkaa elokuun alussa 6-vuotiaiden valmistava opetus – opetus lähipäiväkodin ryhmässä 24.5.2020 16:05
Varhaiskasvatuksen palveluseteli maksetaan Lohjalla myös poikkeusaikana – lautakunnalta linjaus 24.5.2020 10:00
Mielipide | Suunnitelmat ruotsinkielisten koulujen ja päiväkotien yhdistämisistä on haudattava 18.5.2020 16:19
Lohjan seurakunta tukenut kevään aikana lapsiperheiden korona-arkea: sadoille lapsille puuhakassi ja puistoissa liikkumiseen kannustavia rasteja 13.5.2020 17:13
Iltapäiväkerhot jatkavat ensi viikolla Lohjalla, myös kesäkerhotoiminta alkaa kesäkuun alussa 6.5.2020 15:43
Lähes kaikki Lohjan päiväkodit aukeavat ensi viikolla – koteihin ohjeita hakijoiden määrästä, omien lelujen mukaan ottamisesta ja kevätjuhlasta 5.5.2020 16:48