Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on päättänyt erottaa "kapinapappi" Kai Sadinmaan virastaan 18.8.2021 16:40
Vakava rikos, mutta ei saa kertoa poliisille – "Olen kuullut ripissä myös henkirikoksista" 19.7.2021 10:37
Seurakuntien haudanhoitosopimukset parista kympistä yli sataan euroon vuodessa – yksityisetkin palveluntarjoajat mahdollisuus 18.7.2021 3:04
Kotimaa: Sateenkariparin vihkinyt pappi sai kirjallisen varoituksen Kuopion tuomiokapitulilta 14.7.2021 11:38
Seurakuntien ylijäämien yhteissumma on kasvanut reippaasti evankelis-luterilaisen kirkon jäsenkadosta huolimatta – talousvaikeudet johtavat silti moniin liitoksiin 13.7.2021 5:00
Kirkon verotulot kasvoivat yllättäen koronavuonna – monet pienet seurakunnat ovat kuitenkin ahtaalla isojen kiinteistömenojen vuoksi 5.2.2021 5:00
Kirkosta eroaminen väheni koronavuonna – epidemia osui poikkeuksellisesti myös lasten kastamiseen 1.2.2021 12:08
Kirkko julkistaa tänään viime vuoden jäsentietonsa – eroamisten odotetaan taittuneen koronavuonna, mutta jäsenmäärän ennakoidaan silti edelleen vähentyneen 1.2.2021 9:30
Anna-Mari Kaskinen palasi kahden vuoden tauon jälkeen Lohjan kirkkovaltuuston johtoon 15.1.2021 16:20
Korona romahdutti kirkon kolehtituotot – tämän vuoden summa voi jäädä jopa alle puoleen viimevuotisesta 15.12.2020 9:15 Koronarajoitukset iskevät Suomen Lähetysseuran tuloihin kahta reittiä: Kirkon kolehdit järjestölle ovat pienentyneet eikä Kauneimpia joululauluja voi järjestää perinteiseen tapaan 14.12.2020 5:00
Koronarajoitukset iskevät Suomen Lähetysseuran tuloihin kahta reittiä: Kirkon kolehdit järjestölle ovat pienentyneet eikä Kauneimpia joululauluja voi järjestää perinteiseen tapaan 14.12.2020 5:00
Koronarajoitukset iskevät Suomen Lähetysseuran tuloihin kahta reittiä: Kirkon kolehdit järjestölle ovat pienentyneet eikä Kauneimpia joululauluja voi järjestää perinteiseen tapaan 14.12.2020 5:00
Tänään on joulunodotuksen aloittava ensimmäinen adventtisunnuntai – Hoosiannaa lauletaan tänä vuonna pääasiassa etänä 29.11.2020 2:34
Näköislehdessä tänään | Juuri kun kaikki oli hyvin, tuli tuhosi Emma Ala-Lantelan lihakanien kasvatustoiminnan 21.11.2020 5:00
Partiolaisten uudesta lupauksesta poistui maininta Jumalasta – partio haluaa viestittää, että siellä on tilaa eri uskontokuntiin kuuluville ja uskonnottomille 14.11.2020 17:50
Tosi-tv-pappi Kari Kanala vertaa kirkkoa jalkapalloon ja puhuu vahvasti tasa-arvon puolesta: "Jumala ei ole nationalisti ja homofobia on syntiä" 27.12.2020 21:55
Mikkelin piispa ei tingi avioliittoperiaatteesta – transpariskuntia ei ole kirkossa pohdittu 18.10.2020 18:43
Kauneimmat joululaulut voivat kajahtaa tänä vuonna esimerkiksi metsäkirkoissa ja parvekkeilla – jopa miljoonan suomalaisen suosikkitapahtumille etsitään koronan vuoksi uusia muotoja 10.10.2020 9:02
Helsinkiläisseurakunta vetoaa kirkon päättäjiin: ratkaisu löydettävä samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseksi 6.10.2020 21:44
Kirkkovaltuusto äänesti: Vihdin seurakuntatalo puretaan sittenkin, tarjoukset liian kalliita 23.9.2020 17:29
USU: Tuhansien riparit yhä pitämättä tältä vuodelta – vaihtoehtona ovat etärippikoulut 22.9.2020 9:42
Tuhansien rippikoulut uhkaavat yhä viivästyä – nyt jännitetään, pääsevätkö nuoret syksyyn siirretyille rippileireille vai sotkeeko korona taas suunnitelmat 22.9.2020 5:00
Kokoontumisrajoitukset siirsivät keväältä monia kastejuhlia – kirkkohäissä yllättävä tilastopiikki juuri ennen korona-aikaa 22.9.2020 5:00
KHO: Tuomiokapituli sai antaa varoituksen papille, joka vihki samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon 18.9.2020 12:31
Kirkkoneuvosto olisi valmis purkamaan Vihdin seurakuntatalon – kesäkuussa korjaussuunnitelmissa puhuttiin rauniopuutarhasta 11.9.2020 16:59
Kenttäpiispan blogikirjoitus aiheutti kesäkuussa kohun, nyt kirkko ottaa aseman kriittiseen tarkasteluun 25.8.2020 19:30
Uskonnollinen yhteisö | Johanna Hurtig eli vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä yli 50 vuotta, kunnes päätti irtautua: "Kuin sanoisi, etten halua enää olla tämän perheen kanssa missään tekemisissä" 29.5.2020 19:45 "Ikävöin aina luostariin, kun olen sieltä poissa" – Sairastuminen koronavirukseen pisti suomalaisen ortodoksimunkin isä Damaskinoksen, 34, pääsiäissuunnitelmat uusiksi 20.4.2020 14:05 Pastorista tuli sähköyrittäjä ja motoristi – helluntaiseurakunnan kuohunta vaikutti Aki Junnilan uraan 11.4.2020 18:17 Pääsiäinen | "Äijäpappi" ja entinen järjestöjyrä teki työtään huoltoasemalla, kunnes korona pakotti pois: "Nyt vähän murehdinkin, että mitä äijille mahtaa kuulua" 9.4.2020 22:16 Piispan makuun kirkko on liian keskiluokkainen – "Jos kirkko menettää kykynsä huolehtia heikoimmassa asemassa olevista, olemme pahasti kriisissä" 11.4.2020 18:22 Yle: etenkin nuoret naiset suuntautuvat nykyisin uushenkisyyteen – kirkkouskontoa enemmän kiinnostavat jooga, luontomystiikka, enkelit ja shamanismi 24.8.2020 19:27
"Ikävöin aina luostariin, kun olen sieltä poissa" – Sairastuminen koronavirukseen pisti suomalaisen ortodoksimunkin isä Damaskinoksen, 34, pääsiäissuunnitelmat uusiksi 20.4.2020 14:05
Pastorista tuli sähköyrittäjä ja motoristi – helluntaiseurakunnan kuohunta vaikutti Aki Junnilan uraan 11.4.2020 18:17
Pääsiäinen | "Äijäpappi" ja entinen järjestöjyrä teki työtään huoltoasemalla, kunnes korona pakotti pois: "Nyt vähän murehdinkin, että mitä äijille mahtaa kuulua" 9.4.2020 22:16
Piispan makuun kirkko on liian keskiluokkainen – "Jos kirkko menettää kykynsä huolehtia heikoimmassa asemassa olevista, olemme pahasti kriisissä" 11.4.2020 18:22
Yle: etenkin nuoret naiset suuntautuvat nykyisin uushenkisyyteen – kirkkouskontoa enemmän kiinnostavat jooga, luontomystiikka, enkelit ja shamanismi 24.8.2020 19:27
Kirkkojen ovet avautuvat kesäkuun alussa – 50 ihmisen raja riittää ristiäisiin ja hautajaisiin, mutta isot häät on peruttu 7.5.2020 8:00
Tänään vietetään erilaista palmusunnuntaita – seurakunnat striimaavat messujaan, virpoa voi myös virtuaalisesti 5.4.2020 3:45
Uskonnolliset tilaisuudet siirtyivät Suomessa verkkoon – korona-aikana sanomaa ei levitetä ovelta ovelle ja lähetyskentiltä palaillaan kotiin 21.3.2020 16:14
Kuka hakee lohtua tuomiokirkosta? Tuomio-alkuiset yhdyssanat ovat 1600-luvulla tehty käännösvirhe, mutta tarvitaan ihme ennen kuin kirkko saa ne uudistettua 16.2.2020 11:00