Lauri Markkasen pituiseksi ei geenitekniikalla pääse jatkossakaan – vaikka pituus on urheilussa etu, yksin se ei riitä 23.10.2023 6:00
Tutkimus selvitti tekijät, jotka muuntavat normaalin solun maksasyöpäsoluiksi – "Vastaavaa lähestymistapaa voi soveltaa muihinkin ihmisen syöpiin" 8.9.2021 15:50
Maailmanlaajuisessa tutkimuksessa löydettiin yhdeksän koronan vakavalle tautimuodolle altistavaa geeniä – tutkimushanke lähti Suomesta 9.7.2021 2:24
Millennium-teknologiapalkinto nopean ja halvan dna-sekvensoinnin kehittäneille professoreille 18.5.2021 18:04
Terveys | Anni Kauppinen on sairastanut jo neljä syöpää geenivirheen takia – uusin tutkimus paljastaa, että mutaatio saattaa olla luultua paljon yleisempi 8.5.2021 19:40
Näköislehdessä tänään | "En ole miettinyt, miksi juuri minä" – Anni on sairastunut syöpään jo neljästi suvussa kulkevan geenivirheen vuoksi 8.5.2021 18:00
Laaja tutkimus osoittaa lihavuuden geneettisen yhteyden uniapneaan ja tyypin 2 diabetekseen – "Syytä suhtautua vakavasti" 7.5.2021 11:11
Kehitysvammaisuus on vain harvoin perinnöllistä – tuoreen tutkimuksen mukaan riski tulevien lasten sairastumiselle on pieni 19.4.2021 18:05
Välimäkien neljästä pojasta kolmella on kehitysvamma – harvinainen syy selvisi geenitutkimuksessa 18.4.2021 7:00
Karjalaisten evakuointi ja kaupungistuminen muuttivat suomalaista geeniperimää – väestön sekoittuminen eri puolilla maata vauhdittui 4.3.2021 21:02
Asiantuntija: Koronaviruksen Suomi-variantti jäänee olennaisesti harvinaisemmaksi kuin brittimuunnos – toinen Suomi-variantin aiheuttama tartunta varmistui 24.2.2021 22:05
Suomesta löytyneen uuden koronavariantin geeniperimä kartoitettu, tutkimuksissa tehtiin merkittävä havainto – variantista myös toinen varmistettu tartunta 24.2.2021 13:42
Virusten perimä säilyy ikivanhoissakin ihmisluissa – Helsingin yliopistossa tehdyistä löydöksistä syntyi kokonaan uusi tutkimusala 17.2.2021 11:26
Tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, onko virus elävä olento vai ei – mutta miten sen voi nitistää, jos se alkuaankaan ollut hengissä? 26.12.2020 8:03
Tämä kaikki tiedetään Britanniassa leviävästä uudesta virustyypistä: arvellaan olevan 71 prosenttia tartuttavampi 20.12.2020 23:11
Helsinkiläisperheen kaksi lasta sairastui harvinaisen geenivirheen takia – "Päiväkodista alkoi tulla viestiä, että Benjam ei kehity normaalisti" 7.12.2020 11:08
Britannia kielsi Tanskasta saapuvilta maahanpääsyn koronaviruksen minkkimutaatioiden vuoksi 7.11.2020 20:57
Jättimäisen geenitutkimushankkeen tietosuoja huolettaa – jo yli 400 000 suomalaisen tiedot käytössä 28.9.2020 17:41
Mediuutiset: Onko koronavirus mutatoitunut vähemmän tappavaksi? Tautiin kuolleisuus on ainakin vähentynyt 22.9.2020 13:37
Perheet | Lastenvaateyritys Kaislastar syntyi tuskan ja epätietoisuuden keskellä – "Ehdin jo suunnitella lapseni hautajaiset", yrittäjä Leeni Haimi sanoo 12.5.2020 19:45 Lapsellekin halutaan nyt päälle designia – "Selkeitä, moderneja, graafisia, eettisiä ja ekologisia" 3.5.2020 10:00 Maya-vauvan päähineestä kasvoi nettibisnes – nyt haluttuja pipoja saa myös Riihimäen kivijalkamyymälästä 8.5.2020 11:03 Lasten vaatteissa näkyvät jopa sisustustrendit: sinisen ja punaisen rinnalle tulleet harmaa ja musta 6.5.2020 8:32 Lapsi puetaan juhliin ennen muuta käytännöllisesti – "Lapsia ei tarvitse pukea niin kuin minikokoisia aikuisia" 20.4.2020 12:44
Lapsellekin halutaan nyt päälle designia – "Selkeitä, moderneja, graafisia, eettisiä ja ekologisia" 3.5.2020 10:00
Maya-vauvan päähineestä kasvoi nettibisnes – nyt haluttuja pipoja saa myös Riihimäen kivijalkamyymälästä 8.5.2020 11:03
Lasten vaatteissa näkyvät jopa sisustustrendit: sinisen ja punaisen rinnalle tulleet harmaa ja musta 6.5.2020 8:32
Lapsi puetaan juhliin ennen muuta käytännöllisesti – "Lapsia ei tarvitse pukea niin kuin minikokoisia aikuisia" 20.4.2020 12:44
Muistisairaiden määrä räjähtää, jos ei pian löydy uusia keinoja – Riskigeenien tutkimuksen toivotaan auttavan taistelussa muistisairauksia vastaan 15.4.2020 7:00
Syövän esiaste voi löytyä seulonnassa muttei geenitestillä – nämä syövät ovat vähentyneet viidennekseen pitkään jatkuneen seulontaohjelman ansiosta 24.3.2020 7:00