Suomen talouteen odotetaan parempia aikoja – mutta nousun voimasta ei vielä ole tietoa 27.12.2024 12:29
Suomen Pankki ennustaa ensi vuodelle varovaista kasvua – maailmantalouden epävarmuus varjostaa toipumista 17.12.2024 15:12
Kiinan "perässähiihtäjän etu" maailmantaloudessa on hiipunut, arvioi Suomen Pankki – maailman toiseksi suurin talous jatkaa hidastuvan kasvun ladulla 4.11.2024 15:36
Suomen talous yltää vain verkkaiseen nousuun ensi vuonna, arvioivat talousennustajat – geopoliittiset riskit uhkaavat nujertaa orastavan kasvun 17.9.2024 14:31
Teollisuustuotanto kasvoi kesäkuussa vuoden takaisesta – "Tulkinnassa täytyy varoa ylilyöntejä" 9.8.2024 10:17
Etla ohjeistaa hallitusta luopumaan investointiohjelmasta kokonaan – esimerkiksi Turun tunnin junassa ei taloudellista järkeä 26.3.2024 10:44
Kiinan talous siirtyy hitaamman kasvun aikaan lähivuosina, ennakoi Suomen Pankki – "Kovan kasvun vuodet ovat todellakin takanapäin" 30.10.2023 13:20
Talouskasvun hidastuminen korostaa Kiinan pitkään kehittyneitä ongelmia – suomalaisasiantuntijat eivät usko tilanteen kärjistyvän kriisiksi 29.8.2023 18:46
Labore: Julkistaloutta parempi sopeuttaa vaalikauden lopulla, kun kasvu on päässyt taas vauhtiin 20.4.2023 10:13
Elintason putoaminen tänä vuonna on selvää – "On otettu kolme askelta eteenpäin, ja nyt näyttää siltä, että joudutaan ottamaan yksi askel taaksepäin" 1.6.2022 15:24
Valtiovarainministeriö ennusti viime vuoden talouskasvun pahasti alakanttiin – koronarokotteet yllättivät 23.5.2022 19:22
OP-ryhmän ennuste: Suomen talouskasvu jää ensi vuonna alle puoleen tämänvuotisesta – "Tällä erää harvat indikaattorit puoltavat talouden ajautumista taantumaan", pääekonomisti rauhoittelee 23.5.2022 12:44
Nordea laskee ennustettaan Suomen talouskasvusta – Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Kiinan voimakkaat koronatoimet heikentävät maailmantalouden kasvunäkymiä 11.5.2022 18:30
Tutkimuslaitos Labore arvioi Ukrainan sodan synkistävän merkittävästi Suomen talousnäkymiä 15.4.2022 14:05
Ostovoiman heikkeneminen voi jäädä tilapäiseksi – Handelsbanken Suomen pääekonomisti pitää arvioita elintason pidemmän ajan laskusta liioiteltuina 7.4.2022 5:40
Ekonomistin mielestä kehysriihen päätökset heikentävät julkisen talouden kestävyyttä – "Lyötiin niin sanotusti hanskat tiskiin" 5.4.2022 21:03
Ennuste: Venäjän talous kutistuu kymmeneksellä ja Ukrainan viidenneksellä tänä vuonna 31.3.2022 13:20
Suomen Pankin ennuste: Venäjän bkt:n arvioidaan kutistuvan tänä vuonna kymmenesosalla 28.3.2022 19:10
Pellervon taloustutkimus arvioi sodan lähes pysäyttävän talouskasvun, ennustaa Suomeen vain puolen prosentin kasvua 22.3.2022 15:45
Moskovan pörssin odotetaan avaavan osittain – Analyytikon mukaan vaikea arvioida, milloin osakekauppa avautuu: "Ehkä askel siihen suuntaan" 20.3.2022 18:56
Näin paljon suomalaisten ostovoima heikkenee tänä vuonna , ennustaa Danske Bank – Myös syvä taantuma mahdollinen, jos Venäjän aloittama sota laajenee 15.3.2022 15:13
Ennuste: Näin paljon sota ja pakotteet voivat leikata Suomen taloudesta tänä ja ensi vuonna – "Öljyn hinta käy korkeimmillaan tämän kevään aikana" 14.3.2022 8:37
Arvostetun tutkimuslaitoksen raportti: "Venäjä soti itsensä kahdessa viikossa Euroopan köyhimmäksi valtioksi" 11.3.2022 10:29
OP: Ukrainan-sodalla on Suomen talouteen voimakkaita vaikutuksia – "On jokseenkin mahdotonta arvioida muun muassa öljyn hinnan kehitystä" 11.3.2022 9:44
Etla: Venäjän merkitys Suomen taloudelle on pienentynyt – pakotteista ei synny talouskriisiä 10.3.2022 0:12
SDP:n konkarikansanedustaja ei ennakoi jättileikkauksia ensi vaalikaudelle: "En toisaalta näe mahdollisuuksia radikaaleille menolisäyksillekään" 11.2.2022 10:48
Euroalueen talous kasvoi 5,2 prosenttia – omikron ja kallis energia jarruttivat tahtia 31.1.2022 14:29