Kirurginmaski ei riitä suojaksi ja rokotettukin voi tartuttaa – Näin lääkärit kertovat deltakoronan leviämisestä IS:ssa ja IL:ssa: "Epidemia ei todellakaan ole ohi" 3.8.2021 10:10
Yhdysvalloissa miljoonat ihmiset ovat vaarassa jäädä kodittomiksi – koronapandemian vuoksi määrätty häätökielto päättyy 1.8.2021 13:03
Yhdysvaltain tautikeskus: Rokotetut levittävät deltamuunnosta yhtä helposti kuin rokottamattomat, delta tarttuu yhtä herkästi kuin vesirokko 30.7.2021 15:48
Rokotettujen otettava jälleen maskit käyttöön korkean riskin alueilla Yhdysvalloissa – Suomessa rokotetut saavat tavata toisiaan ilman maskia 28.7.2021 9:24
Yhdysvalloissa uusi suositus: Rokotettujen otettava jälleen maskit käyttöön korkean riskin alueilla 27.7.2021 23:20
Pandemia käänsi elinajanodotteen laskuun Yhdysvalloissa – suurin lasku latinomiehillä 21.7.2021 21:47
Yhdysvaltain on määrä keskustella kansainvälisen matkustamisen jatkamisesta muun muassa EU:n kanssa 9.6.2021 10:47
Lopullista totuutta maskien tehosta koronan torjunnassa ei ole vielä saavutettu – kokeneet suomalaistutkijat pitävät näyttöä hyödyistä selvänä 6.6.2021 17:33
Intian virusmuunnoksen aiheuttamat koronatartunnat ovat tuplaantuneet Britanniassa, Yhdysvallat höllentää maskilinjausta entisestään 14.5.2021 14:31
NYT: Merkittävä ja vaiettu käänne koronapandemian torjunnassa: Viruksen leviäminen hengitysilman välityksellä nostettiin listan ensimmäiseksi – "Tästä ei ole pidetty lehdistötilaisuuksia" 8.5.2021 15:40
Riski koronaviruksen tarttumiseen pinnoilta on häviävän pieni – siivoushysteriaan ja ylenmääräiseen desinfiointiin ei tarvetta 10.4.2021 10:12
Yhdysvalloissa terveysviranomaiset varoittavat virusmuunnosten voivan heikentää uudestaan maan koronatilannetta 2.3.2021 16:31
Yhdysvalloissa jo yli 1,9 miljoonaa ihmistä on saanut ensimmäisen annoksen koronarokotetta 27.12.2020 2:34
Kalifornia ottaa koronatartuntapiikin vuoksi käyttöön ulkonaliikkumiskiellon isossa osassa osavaltiota 20.11.2020 8:10
Yhdysvaltojen viranomaiset suosittelevat välttämään matkustusta kiitospäivänä – Samoalla todettiin ensimmäinen koronatartunta 19.11.2020 22:12
Pyhäinpäivää valaisevat hautakynttilät, halloween tuikkii kurpitsalyhdyissä – Yhdysvalloissa naamiaisiin lähteviä ihmisiä opastetaan käyttämään teeman huomioivia suojamaskeja 31.10.2020 11:01
Presidentti Trump odottaa jokaisen amerikkalaisen saavan koronarokotuksen huhtikuuhun mennessä – Trumpin poikkeuksellisen optimistinen aikataulu on kyseenalaistettu laajasti 19.9.2020 11:28
USA:ssa tartuntatautivirasto kehottaa osavaltioita valmistautumaan marraskuun alkuun mennessä mahdollisen koronarokotteen jakoon 3.9.2020 3:34
Yhdysvalloissa uusi linjaus: Oireettomien ei tarvitse hakeutua testiin – tartuntatautiasiantuntijaa ei konsultoitu 27.8.2020 8:13
Ahdistusta, masennusta, itsemurha-ajatuksia... Kysely valottaa koronapandemian vaikutuksia yhdysvaltalaisten mielenterveyteen – "Aikuiset eivät ole kunnossa Amerikassa" 15.8.2020 7:30
Yhdysvalloissa vasta arvaillaan laajojen mielenosoitusten vaikutusta koronatilanteeseen – tartuntoja todetaan yhä 20 000 päivässä 8.6.2020 12:47
Yhdysvalloissa vuotaneen raporttiluonnoksen mukaan koronatartuntojen määrä saattaa kasvaa huimasti toukokuussa 5.5.2020 11:15
Viruskriisissä ryvettynyt Carnival-yhtiö aikoo aloittaa risteilyt Yhdysvalloista elokuun alussa 5.5.2020 9:36
CDC:n johtaja: Yhdysvaltain toinen korona-aalto voi olla aiempaa vaikeampi, ei pahempi 23.4.2020 6:16
Ruotsin Löfven sanoi maansa kohdanneen koronakriisin valmistautumattomana – Espanjassa koronakuolemien määrä jatkaa laskuaan 11.4.2020 21:43