Danske: Suomalaisten naisten taloudellinen mielenrauha selvästi heikompi kuin miehillä 29.11.2021 12:12
Mielenterveysbarometri: Suomalaisten asenteet kohentuneet, silti 18 prosenttia ei haluaisi mielenterveyskuntoutujaa naapurikseen – Valtaosa haluaisi lisää tukea syrjäytymisvaarassa oleville nuorille 22.11.2021 8:40
Selvityksen mukaan asenteet mielenterveysongelmia kohtaan ovat kohentuneet – yhä useampi mielenterveysongelmista kärsivä kertoo kuitenkin ihmisten välttelevän heitä 22.11.2021 7:20
Osa suomalaismiehistä kokee, ettei kelpaa parisuhteeseen – Yksin jäämisen ketju on saattanut saada alkunsa jo lapsuudessa 20.11.2021 11:46
Ruoka-apua tarvitsevien lapsiperheiden määrä on lisääntynyt korona-aikana – "Pelottaa, että rahat ei riitä" 18.11.2021 9:47
Surua, ahdistusta ja toivottomuutta – pitkittynyt yksinäisyys on riski, mutta toisille yksinäisyyteen voi liittyä myös rauhaa ja vapautta 12.11.2021 19:40
Emma Vironen etsii aktiivisesti itselleen ystävää – "Kukaan ei koskaan soita minulle ja pyydä kahville – se on surullista" 12.11.2021 19:40
Näköislehdessä tänään | Emma Vironen on joutunut kokemaan, ettei ystävän etsiminen ole helppoa – "Yksinäisyyden tunne on ahdistavaa ja raastavaa" 12.11.2021 18:00
Miehet karttavat avun hakemista kuin ruttoa – kysely kerää nyt tietoa, mikä tekisi siitä helpompaa 11.11.2021 10:42
Seniorit eivät niele boomeri-nimittelyä – Raili, 75: "Vanhusten mollaus ahdistaa nyt monia" 11.11.2021 11:00
Mies hakee apua vasta, kun asiat ovat jo pahasti solmussa – avun hakemista estävät häpeä ja opitut miehen mallit 10.11.2021 4:43
Kysely: Saako ihmistä kutsua mielenterveyspotilaaksi? – Lista: nämä sanat tuntuvat mielenterveystoipujista ikäviltä 9.11.2021 10:58
Aikuisista tehtyjen huoli-ilmoitusten määrä on kasvanut – ei koronan vuoksi vaan siksi, että ilmoitus tunnetaan entistä paremmin 7.11.2021 16:21
Taru Väänäsen kolumni | En enää näe painajaisia kuolemasta, mutta yritän useammin vastata kyllä kuin ei 6.11.2021 7:00
Pandemia lisäsi ikäihmisten yksinäisyyttä ja hoivakotien laitosmaisuutta, mutta enemmistö oli tyytyväinen elämäänsä myös poikkeusaikana 31.10.2021 11:05
Uskonto | Uskontoyhteisöt vastaavat siihen, miksi arvomaailmat eivät kohtaa – helluntailaispappi kertoo: "Omat lapseni tekivät omat ratkaisunsa ja valintansa, emmekä enää jaa lapsuuden uskoa. Jaamme silti elämän kipuja ja olemme läheisempiä kuin koskaan aikanaan" 28.10.2021 20:35
Vertaistuki | "Kuolemani on ennustettu useaan kertaan varoituksena ja uhkauksena, kun pysyin omassa kannassani" – uskontojen uhrit ovat huomanneet yhtäläisyyksiä eri uskontojen tavoissa käyttää valtaa 28.10.2021 20:35
Vertaistuki | Salaliittoteorioista kärsivistä lisää väkeä Uskontojen Uhrien Tuki -ryhmiin – "Salaliittoteoriat voivat olla aikamoinen rasite ihmisten välisissä suhteissa" 28.10.2021 20:35
Näköislehdessä tänään | Uskontojen uhreja auttavat kohtaavat nyt myös salaliittoteorioista kärsiviä 28.10.2021 18:00
Pienituloisten perheiden lapsia kalvaa syyllisyys ja häpeä – Näistä kaikista asioista he joutuvat luopumaan 26.10.2021 10:23
Kysely: Pienituloisten perheiden lapsista moni kantaa huolta perheen taloustilanteesta 26.10.2021 2:01
Yli viisikymppisten parisuhteissa yleisimpiä riidanaiheita ovat seksi, raha ja kotityöt 25.10.2021 14:19
Aino Heikkosen kolumni | En voi esitellä arvokkaita perintötaloja, sillä olen sotaa paenneiden sukua 24.10.2021 7:00
Leena, 67, oli raitistunut alkoholisti, sitten työkaverit antoivat läksiäislahjaksi viinipullon – "Parin lasillisen jälkeen saan tehtyä asioita, muuten vain rötkötän" 1.11.2021 8:57
Asunnottomuus koskettaa yhä useammin nuoria ihmisiä, jotka monesti jäävät tilastopiiloon – korona-aika raju kokemus asunnottomille 17.10.2021 17:54
Lahtelainen Emma Vironen etsii aktiivisesti itselleen ystävää – "Kukaan ei koskaan soita minulle, ja pyydä kahville. Se on surullista" 18.10.2021 17:04
Yksinäisille tarjottava konkreettista apua ajoissa – "Huonokuntoisille vanhuksille mahdollisuus yhteydenpitoon ja pienituloisille lapsiperheille taloudellista tukea lasten harrastuksiin" 17.10.2021 9:02
Asunnottomien yössä pureudutaan yhteiskunnan rakenteissa oleviin asunnottomuuden syihin 17.10.2021 3:03
Yhä useampi asunnoton on alle 25-vuotias – "Suurin osa palveluista on rakennettu heille, jotka selviytyvät arjestaan" 16.10.2021 15:39
Korona pahensi mielenterveysongelmia – ahdistus- ja masennustapausten määrä kasvoi tuntuvasti 9.10.2021 19:53
Vanhemman väen kerho on monelle tärkeä kohtaamispaikka, jäsenet viihtyvät mukana vuodesta toiseen: Iäkkäin kerholainen on 99-vuotias – "Ohjaaja saa aktivoitua meitä. Toivomuksiakin saa esittää" 6.10.2021 8:16
Unicef: Koronan vaikutukset lasten ja nuorten mielenterveysongelmiin vain jäävuoren huippu 5.10.2021 10:19
Tällaista on kotoilija-suomalaisen onnellisuus – lauantai on päivistä paras, mutta inhokkipäivä voi yllättää 30.9.2021 15:04
Kouluterveyskyselyn tuloksia: Jo alakoululaiset kokevat Lohjalla koulu-uupumusta, kuitenkin yhä useampi tuntee kouluinnostusta 18.9.2021 7:00
Tyttöjen kokema ahdistus ja yksinäisyys lisääntynyt pandemia-aikana selvästi poikia enemmän – "Pandemia on ollut pommi, joka on laukaissut jotain" 17.9.2021 13:04
Ainakin viidennes vauvaperheistä kokee uupumuksen oireita – eniten uupumusoireita ja yksinäisyyttä koetaan Kainuussa 9.9.2021 7:57
Yli 60-vuotiaiden yhteydenpito ystäviin näyttää vähentyneen – koronaepidemia lisännyt yksinäisyyttä, ilmenee Eläkeliiton teettämästä kyselytutkimuksesta 6.9.2021 9:06
Kriisipuhelimessa rikottiin taas ennätys puheluiden määrässä – itsetuhoiset nuoret huolettavat 25.8.2021 7:23
Viime vuonna MLL:n lasten ja nuorten puhelimen ja chatin yhteydenotoista vain alle joka viidenteen pystyttiin vastaamaan – chatin aukiolo laajenee lahjoitusten turvin 23.8.2021 15:56
Tukiystäviä, vanhusten ulkoiluttajia, vertaisryhmien ohjaajia ja kerhomummoja tarvitaan Lohjalla lisää – järjestöihin ja seurakuntaan haetaan vapaaehtoisia uudella koulutuksella 22.8.2021 7:00
Koronarajoituksista Suomessa kärsineet eniten nuoret – ongelmallinen verkkokäyttäytyminen, rahapeliongelmat ja yksinäisyys yleistyivät 1.7.2021 15:26