Jos valtion osuus poistuu, jostakin on löydettävä rahat sen tilalle, Hannu Bogdanoff kirjoittaa.
Viime viikolla Valtiovarainministeriö julkaisi ehdotuksensa valtiontalouden sopeutuslistasta, joka on täynnä ehdotuksia kevään eduskuntavaalien jälkeiselle hallitukselle. Listaa ei voi moittia ainakaan lyhyeksi. Säästöehdotuksia on 670 sivun verran. Suomalaisen yhteiskunnan elämänaloista tuskin yksikään on jäänyt punakynän ulottumattomiin.
Jo sisällysluettelo kertoo, ettei listasta puutu kekseliäisyyttä: Seitsemän lukua ja 110 alaotsikkoa leikkausehdotuksia Ylen rahoituksesta ratamaksuihin, maataloustuista koulumatkatukiin ja lääkekorvauksista tuomioistuinten toimintamenoihin. Mukaan mahtuvat myös vammaistuet, työmatkakulut ja poliittiset avustajat. Listan laatijaa ei voi syyttää rohkeuden puutteesta. Säästökohteita on etsitty monipuolisesti ja kattavasti.
Yksi ehdotuksista koskee hautaustoimeen kohdistuvan valtionrahoituksen poistamista. Moni suomalainen tuskin on tullut ajatelleeksi, että valtio osallistuu hautaamisen kustannuksiin. Vainajien omaisille tämä ei näy, sillä rahoitus maksetaan suoraan Suomen hautausmaista huolehtiville seurakunnille. Valtion osuus pienentää kuolinpesien maksettavaksi tulevia hautausmaksuja. Tuen olemassaolon moni huomaakin vasta, kun se katoaa.
Jos valtion osuus poistuu, jostakin on löydettävä rahat sen tilalle. Paine hautausmaksujen korottamiseen kasvaa, ja lasku tuntuu kuolinpesien kukkaroissa. Varattoman kuolinpesän kohdalla esiin nousee lisääntynyt hautausavustuksen tarve. Surun keskellä omaisilla on muutenkin selvitettävää ilman ylimääräistä huolta siitä, miten läheisen viimeinen matka maksetaan.
Jos valtion hautaustoimeen maksamasta rahoituksesta luovutaan, olisi samalla pohdittava, miten seurakunnat voisivat osallistua jäsentensä hautauskustannuksiin. Tämä onnistuu vain Kirkkolakia muuttamalla. Nyt Kirkkolaki säätää hautaukseen liittyvät maksut kaikille samansuuruisiksi. Lakimuutos mahdollistaisi kirkollisverojen kohdentamisen seurakunnan jäsenten hautausmaksuihin.
Näin seurakunta voisi olla nykyistä paremmin jäsentensä tukena myös silloin, kun surun rinnalle tulee huoli hautaamiseen kuluvasta rahasta. Kirkkolain muutoksen jälkeen seurakunnan apu voisi olla lohduttavien sanojen lisäksi myös konkreettinen osallistuminen hautauskustannuksiin. Surulla ei ole hintaa, mutta hautauksella on.
Kirjoittaja on Karkkilan seurakunnan kirkkoherra.