Kotitaloustuotannon arvo kasvoi viime vuonna. Bruttoarvonlisäys oli 102 miljardia euroa, jossa kasvua oli edellisvuodesta 2,6 miljardia euroa, kertoo Tilastokeskus. Samaan aikaan bruttokansantuote (bkt) supistui vajaalla neljällä miljardilla eurolla 236 miljardiin euroon.
Kotitaloustuotanto sisältää palkattoman kotityön kuten ruoanlaiton ja siivoamisen. Kansainvälisen käytännön mukaan palkatonta kotityötä ei pääsääntöisesti lasketa mukaan bruttokansantuotteeseen. Tilastokeskuksen mukaan sille voidaan kuitenkin laskea arvo.
Tilastokeskus arvioi, että ensimmäisen koronavuoden aiheuttamat muutokset näkyvät kotitaloustuotannon laskelmissa osittain. Esimerkiksi ravintolapalveluihin käytetty rahamäärä pieneni, mutta elintarvikkeisiin käytetty rahamäärä kasvoi, kun kotona laitettiin enemmän ruokaa.
Ensimmäisen koronavuoden aikana tapahtuneet muutokset ajankäytössä eivät kuitenkaan näy vielä luvuissa.
Työn arvo ja tuotannossa käytetyn kiinteän pääoman kuluminen
Kotitaloustuotannon bruttoarvonlisäys ja kotitaloustuotanto ovat hieman eri käsitteitä.
Bruttoarvonlisäys kattaa kotitalouksien itselleen tekemän työn arvon ja tuotannossa käytetyn kiinteän pääoman kulumisen. Kotitaloustuotanto sisältää lisäksi sekä työajan että tuotannossa käytetyt tavarat ja palvelut eli esimerkiksi ruoanvalmistuksessa käytetyt elintarvikkeet.
Kotitaloustuotannon arvo kasvoi viime vuonna 3,7 miljardia euroa toissa vuodesta nousten 140 miljardiin euroon.
Pieni osa kotitaloustuotannon arvosta sisältyy bruttokansantuotteeseen.