Husissa todettu toinen todennäköinen apinarokkotartunta – myös nyt epäilty tartunta todettiin Euroopassa matkustaneella miehellä 1.6.2022 18:52
Otkes: Essoten piirissä viime syksynä tapahtuneet itsemurhat tehtiin hukuttautumalla – hoito ei tuonut ratkaisevaa parannusta potilaiden terveydentilaan 31.5.2022 13:31
Lakko pidensi hoitojonoja merkittävästi – kiireetöntä hoitoa odottavien määrä kasvoi sairaanhoitopiireissä huhtikuussa 31.5.2022 5:00
Entinen hoitaja Kari Häkkinen oli töissä aina se, joka nosti kissan pöydälle ja kärsi siitä – Nyt hän kehottaa alasta haaveilevia rohkeuteen 30.5.2022 20:10
Miran kieleen ilmestyi irtonainen lärpäke, joka osoittautui syöväksi – "Mielessä kummitteli, että entä jos se on itselläkin levinnyt muualle" 29.5.2022 11:35
Elvytyskieltoihin liittyy edelleen vääriä käsityksiä – jotkut luulevat, että potilas voi jäädä elvytyskiellon takia ilman tarvitsemaansa hoitoa 29.5.2022 13:38
Italian kaltainen romahdus oli pelkona myös Suomessa – pandemioihin on varauduttava myös jatkossa 27.5.2022 6:00
Ukrainan sodassa vammautuneita ei ole vielä hoidettu Suomessa – Valmius on olemassa, kertovat sairaanhoitopiirit 26.5.2022 5:00
Suomen ensimmäinen apinarokkotartunta on hyvin todennäköinen – Näin potilas sai tartunnan 27.5.2022 9:48
Suomessa todettu todennäköisesti ensimmäinen apinarokkotapaus – peräisin Eurooppaan suuntautuneelta matkalta 25.5.2022 11:51
Hammasporan terä tippui naisen nieluun kesken juurihoidon Muuramessa: "Tunsin kuinka se valui" – katso kuva 18.5.2022 14:20
Monissa sairaaloissa on kesällä yli 30 asteen kuumuus – Harva on varautunut helteen vaikutuksiin 17.5.2022 8:27
"Potilaiden tilanne on huolestuttava" – Valvira pyytää sairaanhoitopiireiltä selvityksiä erikoissairaanhoitoon pääsyn tilanteesta 28.4.2022 12:18
Valvira pyytää sairaanhoitopiireiltä selvityksiä erikoissairaanhoitoon pääsyn tilanteesta – pitkään hoitoa odottaneiden potilaiden tilanne huolestuttava 28.4.2022 12:01
Ville Vänni on leikannut ammuttuja ihmisiä ja paikannut yökerhopuukotuksen jälkiä, mutta vasta ylilääkärin virka sai hänet uupumaan 24.4.2022 7:00
Valviran ylijohtaja uudesta, laajemmasta hoitajalakosta: Potilaita voi kuolla tai vammautua 19.4.2022 16:22
Sairaanhoitopiireistä kannatusta potilasturvalaille – "Pidän ikävä kyllä välttämättömänä, että laki laaditaan" 15.4.2022 20:25
Savo Volleyn Siltala nousi vaihtopenkiltä ratkaisijaksi – Ojansivu: "Vahvalla lääkityksellä sain itseni pelikuntoon" 15.4.2022 14:10
HUS: Pääsiäisenä ja sen jälkeisellä viikolla pääsee lähinnä kiireelliseen hoitoon, myös aikojen peruutukset todennäköisiä 14.4.2022 15:50
Hus: Päivystysleikkaukset pahoin ruuhkautuneet Töölön sairaalassa – Jonossa noin 70 potilasta 13.4.2022 13:56
Ministeri Lindén esittelee "pakkolain" ensi viikon alussa, jos tilanne ei parane – Vaakakupissa terveys ja lakko-oikeus 12.4.2022 14:13
Yläkoululaisen epäillään puukottaneen toista Rovaniemellä – poliisi selvittää tapahtumien kulkua 12.4.2022 16:08
Hus: Yli 1 000 leikkausta jäi tekemättä viime viikolla hoitajien lakon vuoksi – Potilasturvallisuuslaki viimeinen keino turvata hoito 12.4.2022 11:17
Presidenttipörssissä yllättänyt Mika Aaltola sai vaimonsa kanssa vauvan – julkaisi herkän kuvan Naistenklinikalta 10.4.2022 20:53
Koronaepidemiassa tällä viikolla parempi tilanne – Tehohoidon tarve voi kääntyä vielä nousuun, sanoo STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen 7.4.2022 12:13
Hus: Nämä palvelut ovat hoitajalakon aikana suljettuina – "Potilaita saapunut turhaan oville" 5.4.2022 13:22
Näin ensimmäinen lakkoviikonloppu on sairaanhoitopiireissä sujunut – "Rimaa hipoen tässä on selvitty" 3.4.2022 17:13
Hoitajalakko on aiheuttanut työnantajapuolen mukaan vaaraa potilaiden hengelle ja terveydelle – Husin johdon mukaan suojelutyöhön saapui sovittua vähemmän henkilökuntaa 1.4.2022 16:39
Hoitajalakko on alkanut kuudessa sairaanhoitopiirissä – luvassa useita mielenosoituksia 1.4.2022 10:27
Sairaanhoitopiireissä siirretään kiireetöntä hoitoa lakon vuoksi – Husin, Taysin ja Tyksin mukaan lakko vaikuttaa myös kiireelliseen hoitoon 1.4.2022 9:11
Johtajaylilääkärit huolestuneita lakosta: Työntekijäjärjestöjen esittämä suojelutyöresurssi riittämätön turvaamaan välttämättömän kiireellisen hoidon 30.3.2022 21:09
Hoitajien lakko voisi toteutuessaan keskeyttää sairaaloissa kiireettömän hoidon kokonaan 27.3.2022 13:36
Väinö tuli Mikkosen perheeseen ja näytti, että elämä on tässä ja nyt – yllätyksenä tullut Down-diagnoosi väistyi, kun lääkäri kertoi leukemiasta 21.3.2022 12:20
"Ollaan takapotkun alkuvaiheessa" – Koronaepidemia kiihtyy taas Uudellamaalla ja muu maa seurannee perässä, arvioi Husin Markku Mäkijärvi 19.3.2022 8:10
Koronahuolet eivät ole vielä menneen talven lumia – "Merkittävä epidemia on edelleen käynnissä, ja myös vakavia tautimuotoja ilmaantuu vielä" 17.3.2022 18:22
Saitko koronan kotitestistä plussan? Voit nyt selvittää verkossa, oletko veritulpan riskiryhmässä – Näin voit itse ehkäistä tukoksia 16.3.2022 10:06
Alaikäinen hautautui katolta pudonneen lumimassan alle Kiteellä – pelastuslaitos varoittaa putoavista lumista 13.3.2022 14:34
Lääkärihelikopterin hoitamien potilasryhmien pitkäaikaisennusteissa selviä eroja – myrkytyksissä ja sydänpysähdyksissä kuolleisuus vastakkaista 27.2.2022 9:41
Koronaviruksen määrä jätevesissä on laskenut vain Espoossa ja Helsingissä, sairaalahoidon tarve yhä korkealla 24.2.2022 10:32