Lohjan hautausmailla haravoidaan nyt urakalla – kanervat ja havut suosituimpia hautojen syksyn istutuksia 15.10.2022 7:00
Helena ja Lauri ostivat talon, jonka pihan trombi oli juuri pyörittänyt – "Rivitalossa alkoi tuntua, että se on liian valmis" 10.10.2022 19:40
Kun mehuasemalle oli kahden viikon jono, Esa Jaatinen päätti tehdä oman puristimen – Näin omenoista syntyy mehua 21.9.2022 19:45
Kaverit vähän naljailivat Samuli Laurikaisen, 42, haaveelle, mutta hän teki siitä miljoonabisneksen – espoolaisella luomutilalla sato korjataan kolmesti viikossa 19.9.2022 14:45
Omenakarnevaaleilla huikeat 5 000 kävijää: Maria Kuvaja valittu Lohjan vuoden 2022 Omenatytöksi – katso tästä kuvakavalkadi päivän tunnelmista 19.9.2022 15:36
Omenan mehustuskausi on vauhdissa Lohjalla – Tänä vuonna mehua valmistuu tavallista pienemmistä omenoista 5.9.2022 20:00
Merilöiden mansikkapaikka on Saukkolan pieni paratiisi – Vajaan hehtaarin tontti on muuttunut Riitta ja Pertti Merilän käsissä upeaksi puutarhaksi 31.8.2022 20:35
Herneen sadosta povataan kymmeniä miljoonia kiloja pulskempaa kuin koskaan mittaushistoriassa – "Herne on nykyään jo melko viljelyvarmaa" 29.8.2022 12:49
Himalajan syrjäkyliin saatiin vettä – Suomen historian suurin kahdenvälinen kehityshanke päättyy onnellisissa tunnelmissa 17.8.2022 5:00
Harrastajat löytävät niin paljon muinaisia metalliesineitä, että niitä ei ehditä konservoida riittävän nopeasti 9.8.2022 20:10
Pääkirjoitus | Ilman pölyttäjiä mustikkapiirakka jäisi haaveeksi – hyönteishotellit tueksi 3.8.2022 14:59
"Tämähän on kuin Florida" – Lohjan Ojamon viljelypalstoilla vuosikymmenten viljelykokemus tuottaa satoa 23.7.2022 14:41
Taideharrastajien Puutarhajuhlaa – Lohjan Taideyhdistyksen perinteikäs kesänäyttely avautuu Kässän talossa ja sen puistikossa Virkkalassa 12.7.2022 8:00
Laitumella partioivat ankat pitävät huolen, ettei haitallinen vieraslaji pääse leviämään – tänä kesänä siipiväkeä hyödynnetään etanajahdissa ainakin Fiskarsissa, Espoossa ja Tuusulassa 10.7.2022 16:36
Kasteletko kasveja väärin? Katso tästä 8 vinkkiä, joilla puutarha pysyy kunnossa helteelläkin 1.7.2022 13:20
Hyönteishotellit ovat houkutelleet asukkeja Lohjalla – niitty houkuttelee myös perhosia 13.6.2022 15:00
Pusulan 100-vuotiaan Töllin myllyn uudet kujeet saivat tukea Ykkösakselilta – "Mylly on kylän sielu ja joki sen sydän" 8.6.2022 18:00
Kirjastonhoitaja Mikko Jaakonsaari opettelee viljelemään, säilömään ja rakentamaan ilman koneita – Ukrainan sodan syttyminen lisäsi kiinnostusta Valtimon omavaraopistoa kohtaan 5.6.2022 7:00
Suomalaista varhaisperunaa löytyy jo kaupoista, myös mansikkaa ja vadelmaa ehtii viikonlopun juhlapöytään 31.5.2022 9:08
Jaloruusu ja harakankello sopivat yhteen – luonnonmukaisuus yleistyy pihoilla ja puutarhoissa 28.5.2022 14:52
Pakuri uhkaa loppua metsistä, eikä viljely tuo vielä satoa – näin paljon pakurista maksetaan 25.5.2022 6:00
Ukrainan viljan ostamista helpottavista solidaarisuuskäytävistä päätöksiä lähipäivinä, sanoo ministeri Kurvinen 25.5.2022 2:26
Kotipuutarhureilta on vaadittu malttia ennen sormien työntämistä multaan – kylmä sää voi vahingoittaa liian aikaisia istutuksia 24.5.2022 16:20
Lohjalaisia ja historiallisia pelargoneja Lohjan museolle – kesänäyttelyssä esitellään ensimmäistä kertaa elävää ja kukkivaa kulttuuriperintöämme 20.5.2022 21:52
Kylmä sää hidastuttaa kevätkylvöjä – perunasato todennäköisesti myöhästyy, mutta mansikoita saadaan lakkiaisviikonlopuksi 17.5.2022 10:25
Ukrainalaisia saadaan kausitöihin korkeintaan 10 000 – "Osa tiloista voi joutua supistamaan tuotantoaan" 14.5.2022 5:00
Haitallista kurtturuusua ei saa enää kasvattaa – Sakko ei napsahda seuraavana aamuna, mutta valvonta alkaa kesäkuussa 13.5.2022 11:32
Runsas koivun siitepöly voi kiusata allergisia varsinkin Etelä-Suomessa lähipäivinä – paikoittain myös keskiosassa maata 13.5.2022 4:30
Kurtturuusun kasvatuskielto tulee voimaan kesäkuussa siirtymäajan jälkeen – laji uhkaa etenkin rantaluonnon monimuotoisuutta 11.5.2022 11:00
Karjalohjan kesätori on jälleen auki lauantaisin: Nyt kesätorilla kylvettiin kurpitsansiemeniä ja syksyn Halloween-juhlaan on tiedossa komeita kurpitsalyhtyjä 7.5.2022 16:46
Yrttimyynnillä kevätretkelle – Laurentius-koulun 7.–9. K-luokkalaisten kasvattamat yrtit myyntiin viikon–parin kuluttua 4.5.2022 4:30
Hyttysiä karkotetaan myös laittomilla myrkyillä – Tulli muistuttaa siitä, mitä karkotteita saa käyttää 3.5.2022 9:39
Paristoradioilla ja siemenperunoilla on kova menekki, mutta koronapandemian alun kaltaista hamstrausta huonomman ajan varalle ei kaupoissa näy 9.4.2022 6:00