Aikuisille Lohjalla alkeisjatko uimakoulu sekä uintitekniikan hiomiseen tekniikkakerho 13.2.2024 11:03
Arkistosta | Kotkalainen insinööri Jake Ihalainen rakensi jääsaunan Haminaan Mäntyjärven jäälle: "Jos kiuas sammuu, sauna on kylmä kuin pakastin" 29.12.2022 18:00
Melan Vääntäjien puheenjohtaja Beatrice Huumosen seuraan liittyi eräällä melontaretkellä iso ja pyöreäkorvainen otus 31.5.2022 14:19
Rintauinnin menestyskolmikko on joutunut viheltämään vuorollaan pilliin – maajoukkueen tuleva päävalmentaja on hyvillään, ettei uupumus ole enää urheilussa tabu 19.5.2022 15:44
SUH: Lähes kaksi viidesosaa kunnista arvioi koronarajoitusten heikentäneen lasten uimataitoa – "Pahimmillaan uimahalli on ollut suljettuna yli vuoden" 19.5.2022 11:42
Ratamoottoriveneiden SM-kisalle lupa Aurlahdelle toukokuun loppuun – kilpailuun on tulossa mukaan kymmeniä urheiluveneitä 29.4.2022 19:03
Sekauintiin panostava Ronny Brännkärr kohensi roimasti ennätystään, vaikka koronatartunta sotki valmistautumista – "Ihan älyttömän hyvä aika" 6.4.2022 19:40
Liessaaren uimarantaan halutaan nyt järviuimala hyppytorneineen ja uintialueineen – Lasitehtaan rannan hyppytornin kunto selvitetään jo kevään aikana 2.3.2022 20:05
Uimaliitto ei lähetä suomalaisia kisaamaan Venäjälle, vaatii lisäksi Venäjän sulkemista kansainvälisestä uintitoiminnasta 25.2.2022 13:06
Parikymppisen miehen epäillään kuvanneen alastomia ihmisiä uimahallin suihkutiloissa – poliisi kertoo epäillyn myös tarjonneen lapsiperheille hoitoapua netissä 16.2.2022 9:33
Vahingossa kaasu pohjaan moottorikelkkasafarilla, lapsi kavereiden kanssa uimassa... – Vapaa-ajan palveluissa sattui viime vuonna 7 kuolemaan johtanutta onnettomuutta 10.2.2022 11:28
Rene Rinnekangas hyppäsi purkamaan pettymystään aitojen yli – "Huippu-urheilu on välillä aika rankkaa" 7.2.2022 22:57
Tässä ovat esitykset Raaseporin ja Inkoon uimarannoiksi – katso onko lempirantasi mukana! 27.1.2022 15:38
Sulkumääräyksiä lievennetään ja kumotaan muutamien sairaanhoitopiirien alueilla, pk-seudun koronaryhmä suosittaa rajoituksiin asteittaisia kevennyksiä 26.1.2022 15:19
Tässä ovat koronanyrkin uudet suositukset pääkaupunkiseudulle – Nämä tilat saisi avata 25.1.2022 16:12
Avantouinti on shokki mielelle ja keholle, ja juuri siksi se tekee niin hyvää – Riikka Partanen jättää avantoon rasituksen ja ketutuksen 16.1.2022 7:00
Etelä-Suomen ja Lounais-Suomen avit: Lasten ja nuorten ohjattu liikunta- ja virkistystoiminta saa jatkua 14.1.2022 18:16
Kotkalainen insinööri Jake Ihalainen rakensi jääsaunan Haminaan Mäntyjärven jäälle: "Jos kiuas sammuu, sauna on kylmä kuin pakastin" 11.1.2022 14:31
Rinnekangas jätti slopestylen finaalin väliin lyötyään päänsä, "kaikki kuitenkin hyvin" 9.1.2022 10:07
Kokko pääsee tavoittelemaan finaalipaikkaa 50 metrin rintauinnissa: "Aivan mahtavaa" 20.12.2021 10:27
Kalle Mäkinen ui toisen Suomen ennätyksensä SM-kisoissa – Cetuksen viestimiehille jälleen SE-aika 19.12.2021 21:42
Perhosuintipotkun tehnyt Ida Hulkko hylättiin Abu Dhabin MM-uinneissa: "Se on pelin henki" 19.12.2021 12:49
Cetus ui viestissä Suomen ennätyksen, Kalle Mäkinen päätti Ari-Pekka Liukkosen mestaruusputken 18.12.2021 23:15
Suomen sekajoukkue ui MM-sekaviestissä kahdeksanneksi – "Kyse on kuitenkin MM-finaalista" 18.12.2021 19:27
Suomi eteni sekauintiviestin finaaliin lyhyen radan MM-uinneissa – "Fanny on tämän tarinan sankari" 18.12.2021 12:26
Suomalaisuimareilla riitti haasteita MM-altaassa – Lahtisen sormet venähtivät ja Teijonsaloa oksetti 17.12.2021 10:51
Olympiamitalisti Matti Mattsson ohjasi uimareita ja poseerasi kuvissa Neidonkeitaalla – Harjoituskertojen vähentäminen johti parempaan tulokseen 16.12.2021 6:30
Olympiamitalisti Matti Mattsson keskiviikkona Lohjan uimahallilla – Kilpauimari antaa vinkkejä uintitekniikkaan 13.12.2021 17:05